Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen valiokunta
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 31



 

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

 

Kh 05.02.2024 § 32 

 

 

 

Valmistelija Juha-Matti Näykki, tekninen johtaja

 

Asia Lappajärven kunnan kaavajaosto esittää kunnanhallitukselle kaavoituksen käynnistämistä teollisuusalueelle, Isosuontien varteen.

 

Lappajärven kunta on investoinut teollisuusaluuelle ostamalla kiinteistöjä itselleen mahdollistaakseen teollisuus- ja liikekiinteistöjen rakentamista. Osalla kiinteistöistä on kaava, joita tulee muutta, jotta tahtotilaa voidaan toteuttaa.

Toimivalta

Lappajärven kunnan hallintosäännön § 24 kohdan 15 mukaan kunnanhallitus päättää kaavan laatimisesta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Lappajärven kunnanhallitus päättää:

1. Käynnistää teollisuusalueen asemakaavan muutoksen.
2. Hyväksyy esitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman.
3. Asettaa teollisuusalueen asemakaavasta laaditun osallistumis- ja arviointisuunnitelman julkisesti nähtäville.

 

Päätös Päätösehdotukseen lisättiin kohta
4) asemakaavan muutos ulotetaan koskemaan myös kiinteistöä Rintaniemi.

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kohdalla 4 täydennetyn esityksen.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Ville Ala-aho ja Marko Angervisto ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana toimi tämän pykälän kohdalla Petri Kuoppala.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että paikalla oli kutsuttuna asiantuntijana tekninen johtaja Juha-Matti Näykki. Hän poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Teknvk 26.03.2024 § 13 

 

 

Valmistelija Juha-Matti Näykki, tekninen johtaja

 

Kaavaluonnosvaihe

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan päättänyt aloittaa teollisuusalueen asemakaavan muutoksen.

 

Kaavoitettava alue koskee Timon alueella olevia kortteleita 106 ja 107. Asemakaavoituksen tarkoituksena on suunnittelualueella lisätä teollisuustontteja ja selkeyttää toimintoja ja tiealueita.

 

Kaavoitustyön alussa on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain MRL 63§: n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on pidetty yleisesti nähtävillä 21.02. - 06.03.2024 välisen ajan

 

Muistutuksia ja mielipiteitä ei ole saatu.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki

 

Päätösehdotus Tekninen valiokunta:

1. Hyväksyy kaavaluonnosvaiheen asiakirjat.
2. Asettaa kaavaluonnoksen nähtäville 30 vuorokauden ajaksi.

3. Kaavakarttaan tehdään kiinteistölle Ylänne muutos, jolla pyritään laajentamaan rakennuspaikan kokoa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Tästä päätöksestä antaa lisätietoja tekninen johtaja Juha-Matti Näykki,

 puh. 044 3699505, email etunimi.sukunimi(at)lappajarvi.fi.

 

Teknvk 28.05.2024 § 31  

15/10.02.03/2024  

 

 

Valmistelija Juha-Matti Näykki

 

Kaavaehdotusvaihe

 

Kaavaluonnos on ollut nähtävillä kaavaluonnoksena. Kaavaluonnoksesta ei ole annettu lausuntoja, muistutuksia tai mielipiteitä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki

 

Päätösehdotus 1. Hyväksyy kaavaehdotusvaiheen asiakirjat.
2. Asettaa kaavaehdotuksen nähtäville 30 vuorokauden ajaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Tästä päätöksestä antaa lisätietoja tekninen johtaja Juha-Matti Näykki,

 puh. 044 3699505, email etunimi.sukunimi(at)lappajarvi.fi.

 

 Ville Ala-aho ilmoitti olevansa jäävi (intressijäävi) ja poistui kokoushuoneesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.