Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen valiokunta
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 34


 

Avustushakemus, Kärnän Maa- ja kotitalousseura ry

 

Teknvk 28.05.2024 § 34  

154/14.05.00/2024  

 

 

Valmistelija Juha-Matti Näykki, tekninen johtaja

 

Kärnän Maa- ja kotitalousseura ry on päättänyt hakea hankeavustusta Aisapari ry:ltä kylätalon hankintaan ja remontointiin. Hankkeen maksimi avustusprosentti on 65 %. Loppuosa on omarahoitusosuutta ja voi koostua yksityisestä rahasta, talkootyöstä tai molemmista. Aiemmin kunnan omistama Kärnän koulu toimi yhdistyksemme kylätalona, mutta koulun myynnin myötä koko yhdistyksemme toiminta hiipui. Yhdistykseemme on nyt saatu uutta puhtia ja uusia aktiiveja toimijoita, ja nyt myyntiin tullut sopiva talo olisi oiva kylätalo.

 

Kärnän Maa- ja kotitalousseura anoo Lappajärven kunnan Tekniseltä valiokunnalta Kärnän viemäriliittymää vastikkeetta. Suunniteltu kylätalo sijaitsee aivan pohjavesialueen rajalla ja talossa on vanhat betoniset sakokaivot, joista purku on johdettu vanhan tavan mukaisesti suoraan maastoon. Kunnan viemärilinja menee aivan tontin reunalla, joten viemäriin liittyminen olisi varteenotettava vaihtoehto. Anomus Tekniselle valiokunnalle on ehdollinen riippuen siitä, hyväksyykö Aisapari ry kylätalohankkeen.

 

Investoinnin kohde sijaitsee Kärnänlenkillä. Talo on hyvällä paikalla, kooltaan sopiva kylätaloksi, mutta vaatii remontointia. Näemme, että viemäröinnin kuntoon saattaminen olisi tärkeää ja lähellä olevaan viemäriin liittyminen mahdollisuutena olisi loistava. Viemäriliittymän ostaminen olisi taloudellisesti liian iso kustannus kyläyhdistykselle.

 

Toivomme, että Tekninen valiokunta suhtautuu anomukseen myötämielisesti.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki

 

Päätösehdotus Tekninen valiokunta päättää antaa viemäriliittymän Kärnän Maa- ja kotitalousseuralle korvauksetta.

Tekninen valiokunta toteaa, että viemäriliittymän kaivaminen kuuluu avustuksen hakijalle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Tästä päätöksestä antaa lisätietoja tekninen johtaja Juha-Matti Näykki,

 puh. 044 3699505, email etunimi.sukunimi(at)lappajarvi.fi.

 

 Jari Ollila ilmoitti olevansa jäävi (intressijäävi) ja poistui kokoushuoneesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.