Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen valiokunta
Pöytäkirja 27.08.2024/Pykälä 41


 

Kärnänsaaren Lomatapiolan ranta-asemakaava

 

Teknvk 30.01.2024 § 6 

 

 

 

Valmistelija Juha-Matti Näykki, tekninen johtaja

 

Asia Yksityinen maanomistaja on hakenut ranta-asemakaavan laadintaa. Kaavaan lisättiin toinen maanomistaja laadinnan aikana, kortteli 8.

 

 Kaavoitettava alue Lomatapiola sijaitsee Lappajärven Kärnänsaaren etelä kärjessä, Salonpään niemessä. Alue rajautuu pohjoispuolella haja-asuntoalueeseen, länsipuolella Itäsaarentiehen, eteläpuolella loma asuntoihin ja itäpuolella Lappajärveen.

 

 Asemakaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa lomakylän laajentaminen ja rakennusoikeuden lisääminen lomakylän tarpeita palvelemaan.

 

 Kaavan vireille tulosta ilmoitettiin Osallistumis- ja arviointisuunnitelman näytölle asettamisen yhteydessä.

 

 OAS ja luonnos oli nähtävillä 16.2.-3.3.2022. Muistutuksia tai mielipiteitä ei saatu luonnosvaihessa.

 

Toimivalta Lappajärven kunnan hallintosäännön § 35 kohdan 17 mukaan tekninen valiokunta valmistelee kaava-asiat kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki

 

Päätösehdotus Tekninen valiokunta päättää asettaa kaavaselostuksen, kaavakarttaehdotuksen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville 30 vuorokauden ajaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Tästä päätöksestä antaa lisätietoja tekninen johtaja Juha-Matti Näykki,

 puh. 044 3699 505, email etunimi.sukunimi(at)lappajarvi.fi.

 

 

Teknvk 23.04.2024 § 25 

 

 

 

Valmistelija Juha-Matti Näykki, tekninen johtaja

 

Kaavaehdotus on ollut nähtävillä 21.02 - 22.03.2024 välisen ajan. Kaavaehdotuksesta on jätetty lausuntoja ja muistuksia.

 

Kaavaehdotukseen on tehty lausuntojen ja muistutuksien jättämisen jälkeen muutoksia.

 

Aiemmin nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen on tehty muutoksia ja kaavaehdotus asetetaan uudelleen nähtäville ehdotuksena niin, että kaava-asiakirjoja on päivitetty.

 

Toimivalta

Lappajärven kunnan hallintosäännön mukaan Tekninen valiokunta valmistelee kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle kaava-asioita koskevat esitykset.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki

 

Päätösehdotus Tekninen valiokunta päättää asettaa kaavaselostuksen, kaavakarttaehdotuksen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville 30 vuorokauden ajaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Tästä päätöksestä antaa lisätietoja tekninen johtaja Juha-Matti Näykki,

 puh. 044 3699 505, email etunimi.sukunimi(at)lappajarvi.fi. 

 

 

 

Teknvk 27.08.2024 § 41  

30/10.02.03/2024  

 

 

Valmistelija Juha-Matti Näykki, tekninen johtaja

 

Lappajärven kunnan tekninen valiokunta on asettanut Lomatapiolan ranta-asemakaavan kaavaehdotuksen nähtäville 30.04.2024-07.06.2024.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki

 

Päätösehdotus Tekninen valiokunta hyväksyy asemakaavaehdotuksen, kaava-asiakirjat ja siihen liittyvät vastineet, ja edelleen esittää asemakaavaa kaava-asiakirjoineen hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Tästä päätöksestä antaa lisätietoja tekninen johtaja Juha-Matti Näykki,

 puh. 044 3699505, email etunimi.sukunimi(at)lappajarvi.fi.