Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kehitysvaliokunta
Pöytäkirja 07.03.2024/Pykälä 4


 

Osallistava budjetointi

 

Kehvk 07.03.2024 § 4  

89/02.02.00/2024  

 

Valmistelija viestintä- ja hankekoordinaattori Annie Laitila

 

Kuntalaisille on järjestetty kysely siitä, mihin budjettiin varattu määräraha 3000 euroa tulisi käyttää. Vatauksia saatiin 31 ja ne olivat hyvin moninaisia. Ehkä esiin nousi vahvimpana viihtyisyyden parantaminen ja mielellään jotain sellaista, mikä näkyy katukuvassa.

 

Vastauksissa oli nostettu esiin mm. nuoriso, ikäihmiset, Salmen silta, koirapuiston parkkipaikka jne. Koirapuistolle toivottiin opastusta.

 

Eniten kannatusta saaneet lisätekstikentän vastaukset teemoiteltuna

 

Eläkeläiset 2

Lapset ja nuoret 6

Kuntosali 2

Ympäristö 3

 

Johtoryhmässä oli myös keskustelua, että lapsille ja nuorille on erikseen varattu budjetti vapaa-aikapuolelta, joten viihtyisyys ja ympäristö teema nousevat toiseksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi.

 

Johtoryhmä totesi, että asia viedään kehitysvaliokunnan päätettäväksi.

 

Kyselyn tulokset kokouksen oheismateriaalina

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa

 

Päätös Kehitysvaliokunta päätti keskustelun jälkeen, että määräraha käytetään ympäristön viihtyisyyden parantamiseen. Vuonna 2025 määrärahalla toteutetaan tapahtuma lapsiperheille.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611 tai sami.alasara (at)lappajarvi.fi