Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 72


 

Nordplus Junior -hankkeeseen osallistuminen

 

Kh 06.05.2024 § 72  

142/04.04.02/2024  

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

 Lappajärven yhteiskoulu on saanut lukuvuodelle 2024-2025 Nordplus Junior-hankkeen yhdessä Liettualaisen koulun (Vilniaus Uzupio Gymnasium) sekä Färsaarilla sijaitsevan koulun (The school of Giljanes) kanssa. Yhteisen hankkeen teemana on "Water - the source of life".

 

 Tavoitteena on kartuttaa oppilaiden kansainvälistä osaamista ja kannustaa tutustumaan eri kulttuureihin sekä vesi-teemaan luonnontieteiden kautta. Hankkeen aikana tutustutaan kolmeen eri vesiekosysteemiin (joki, järvi ja meri) sekä pohditaan veden merkitystä ja veden kestävää käyttöä. Lappajärven yhteiskoulu toimii hanketta koordinoivana kouluna.

 

 Hankkeeseen kuuluu kolme vaihtoviikkoa yhteistyökouluissa. Ensimmäinen vaihtoviikko on syyskuussa 2024, jolloin lappajärveläiset ja färsaarelaiset vierailevat Liettuassa. Toinen vaihtoviikko on helmikuussa 2025, jolloin saamme vuorostamme Lappajärvelle vieraaksi liettualaiset ja färsaarelaiset. Hankkeen viimeinen vaihtoviikko on keväällä 2025 Färsaarilla lappajärveläisille ja liettualaisille.

 

 Vaihtoviikkojen aikana osallistutaan päivisin vastuukoulun järjestämään ohjelmaan ja tehdään erilaisia retkiä. Vaihtoviikkojen aikana oppilaat asuvat isäntäperheissä eli he pääsevät tutustumaan toisiinsa paremmin ja näkemään sekä kokemaan elämää eri kulttuureissa. Vaihtoviikkojen ulkopuolella tehdään omalla koululla myös pieniä hankkeeseen liittyviä projekteja. Pienet muutokset hankkeen sisällössä ja aikatauluissa ovat mahdollisia.

 

 Nordplus Junior-hanke on Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittama. Hankeraha on kokonaisuudessaan 85 040 €, josta Lappajärven yhteiskoulun osuus on 34 820 €. Lappajärven yhteiskoulun osalta rahoitus on saatu 20 oppilaalle ja kolmelle opettajalle. Hankeraha kattaa sekä oppilaiden että opettajien matkat, vakuutukset sekä opettajien majoituksen.

 

 Hankkeesta vastaavat Lappajärven yhteiskoulun opettajat Markus Mäenpää ja Tarja Jaakkola anovat Lappajärven kunnanhallitukselta lupaa hankkeeseen kuuluville matkoille (syyskuussa 2024 Liettuaan ja keväällä 2025 Färsaarille). Opetuksenjärjestäjälle aiheutuvat kulut olisivat kahden tai kolmen valvovan opettajan päivärahat, josta kustannusarvio kokonaisuudessaan on noin 1800 € (jos kaksi opettajaa) tai 2700 € (jos kolme opettajaa).

 

 Sijaiskustannusten osalta opettajat toteavat, että koululle jäävät 9. luokkalaiset ovat kahden vaihtoviikon aikana yhtenä ryhmänä, jolloin toisen 9. luokan opettajat vapautuvat pitämään matkalle lähtevien opettajien tunteja. Sijaiskustannukset pyritään näin minimoimaan.

 

 Kunnanhallituksen toivotaan suhtautuvan myönteisesti Nordplus Junior-hankkeeseen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää suhtautua myönteisesti hankkeeseen ja valtuuttaa maksimissaan kahden opettajan osallistumisen ulkomaan matkoihin Liettuaan ja Färsaarille.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi