Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointivaliokunta
Pöytäkirja 22.05.2024/Pykälä 25


apip-suunnitelma 01082024

 

Esioppilaiden täydentävän varhaiskasvatuksen järjestäminen ja esikoululaisten aamu- ja iltapäiväkerho elokuusta 2024 lähtien

 

Hyvvk 22.05.2024 § 25  

135/12.07.00/2024  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Tarja Puro

 

Lappajärven kunta on saanut Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta eli AVIlta huomautuksen esiopetusta täydentävän varhaiskasvatuksen järjestämisestä (LSSAVI/23925/2023, päätös 18.4.2024).

 

Aluehallintovirasto katsoo, että kunnassa usean vuoden ollut käytäntö esikoululaisten hoidon järjestämisestä koululla ennen esiopetusta ja sen jälkeen ei ole varhaiskasvatuslain mukaista täydentävää varhaiskasvatusta vaan ennemmin aamu- ja iltapäivätoimintaan verrattavaa kerhotoimintaa. Näinkin vaikka esikoululaisten hoidossa on käytetty huoltajien ilmoittamia hoitoaikoja ja varhaiskasvatuslain mukaisia maksuja.

 

Aluehallintoviraston eli AVIn päätöksen ohjausosiossa kuntaan ohjeistetaan (1) ja (2). Alla on ohjeistus sekä Lappajärven kunnan toimintaan tehtävät muutokset:

 

(1)    Perheille tulee antaa varhaiskasvatuslain 16 §:n mukaan ohjausta ja neuvontaa käytettävissä olevista palveluista ennakoiden tulevaa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen alkamista riittävän ajoissa. Varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee varmistaa, että huoltajat tietävät, mihin palveluihin lasta ovat hakemassa, mitä palvelu sisältää ja mitä heidän palveluvalintansa tarkoittaa lapsen oikeuksien ja edun toteutumisen näkökulmasta. Vanhempien tulee olla tietoisia siitä, miten kouluilla järjestettävä aamu- ja iltapäivätoiminta eroaa varhaiskasvatuslain mukaisesti toteutetusta täydentävästä varhaiskasvatuksesta.

Toimintamuutos:

  • Kunnan nettisivujen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kohdat uudistetaan kohdan 2 järjestämistapamuutosta vastaaviksi.
  • Vuoden 2025 alusta haettaviin toimintoihin (esikoululaisten aamu- ja iltapäiväkerho sekä 1.-2. luokkalaisten aamu- ja iltapäivätoiminta) tehdään uudet ohjeistukset ja lomakkeet.
  • Vanhempia tiedotetaan kevään aikana jo elokuussa 2024 toiminnassa ja maksuissa tapahtuvista muutoksista.

 

(2)   Varhaiskasvatuslain 1 § 6 momentin mukaan kunnassa on huolehdittava lapsen mahdollisuudesta osallistua perusopetuslain mukaiseen esiope-tukseen. Huolimatta siitä, kumpi (perusopetus tai varhaiskasvatus) vas-taa esiopetuksen järjestämisestä, tulee varhaiskasvatuksen järjestäjän huolehtia täydentävän varhaiskasvatuksen järjestämisestä. Varhaiskas-vatuslain 12 §:n mukaan, jos lapsi ennen oppivelvollisuuslaissa tarkoi-tettua oppivelvollisuusikää osallistuu perusopetuslain mukaiseen esiope-tukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan taikka perusopetukseen, varhaiskasvatusta järjestetään täydentävästi.

Toimintamuutos:

  • Esikoululaisten vanhemmille tarjotaan jatkossa kaksi vaihtoehtoa lastensa hoidon järjestämiseksi:
  • 1) Täydentävä varhaiskasvatus, joka tapahtuu varhaiskasvatuksen yksiköissä (päiväkoti Ullanlinna). Jos vanhemmat hakevat täydentävään varhaiskasvatukseen, he huolehtivat itse lapsen kuljetuksesta varhaiskasvatusyksikköön, sieltä kouluun esiopetukseen ja esiopetuksesta varhaiskasvatukseen (alle 3 km).

2) Koulun esikoululaisten aamu- ja iltapäiväkerho, joka järjestetään koululaisten ap-ip-toiminnan yhteydessä.

  • Ap-ip-kerhossa toimitaan kunnan ap-ip-toiminnan suunnitelman mukaan eikä sitä ohjaa varhaiskasvatuksen mitoitukset.
  • Ap-ip-kerhossa on samat maksut ja maksuluokat kuin ap-ip-toiminnassa
  • Mahdollisista maksuhuojennuksista antaa lisätietoja perusopetuksen rehtori, joka tekee niistä tarvittaessa myös päätöksen.

 

  • Nämä muutokset astuvat voimaan jo 1.8.2024 ja huoltajia informoidaan kevään 2024 aikana. Tämän vuoden hakemukset ensi syksylle katsotaan kerhotoiminnan hakemuksiksi ja halutessaan huoltajat voivat hakea täydentävään varhaiskasvatukseen.
  • Hyvinvointivaliokunta hyväksyy toimintatapamuutoksen ja vahvistaa ap-ip-kerhon toiminta-ajat, joiksi suunnitellaan klo 6.30-16.30. Näiden aikojen ulkopuolella hoitoa tarvitsevat perheet ohjataan hakemaan täydentävää varhaiskasvatusta.

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmaan on tehty liitteen 4 mukaiset muutokset. Muutokset vihreällä värillä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Tarja Puro

 

Päätösehdotus Hyvinvointivaliokunta päättää, että esikoululaisille tarjotaan täydentävää varhaiskasvatusta päiväkoti Ullanlinnassa tai huoltajat voivat hakea esikoululaisille paikkaa koulun esikoululaisten aamu- ja iltapäiväkerhossa. Ap-ip-kerho toimii yhdessä koululaisten ap-ip-toiminnan kanssa ja kerhomaksut ovat samat kuin ap-ip-toiminnan. Huoltajia on tiedotettu asiasta; kevättalven 2024 hakemukset käyvät hakemuksina ap-ip-kerhoon. Huoltajat voivat halutessaan hakea täydentävään varhaiskasvaukseen, jos koulun ap-ip-kerhon toiminta-ajat eivät sovi heille.

Hyvinvointivaliokunta vahvistaa ap-ip-kerhon ja ap-ip-toiminnan toiminta-ajoiksi koulupäivinä 6.30-16.30. Lisäksi hyvinvointivaliokunta hyväksyy ap-ip-kerhon osuuden osaksi ap-ip-toiminnan toimintasuunnitelmaa liitteen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

Hyvinvointivaliokunta esittää kunnanhallitukselle, että maksuihin tehdään seuraavat huojennukset:
Jos ap-ip-kerhossa ja ap-ip-toiminnassa on sisaruksia, 1. lapsen hinta on 100% 2. lapsen hinta 50% ja 3. lapsen hinta 25%.

 

Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Tarja Puro puh. 044 3699 221, s-posti tarja.puro(at) lappajarvi.fi