Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 88


 

Hyvinvoinnin edistämisen vuosiraportti vuodelta 2023

 

Kh 27.05.2024 § 88  

172/00.01.03/2024  

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Johtoryhmä on valmistellut sivistysjohtajan johdolla Lappajärven kunnan Hyvinvoinnin edistämisen vuosiraportin 2023.

 

Lappajärvellä hyvinvoinnin edistämistyötä ohjaa laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma, jonka kunnanvaltuusto hyväksyi 23.10.2023 § 47. Samalla se hyväksyttiin osaksi toiminnan ja talouden strategista suunnittelua.

 

Kunnan hyvinvointisuunnitelman taustalla on vahvasti Etelä-Pohjanmaan hyvinvointisuunnitelma 2022 - 2025 sekä Lasten ja nuorten maakunnallinen hyvinvointisuunnitelma, jossa kunta on huomioitu toimenpideosiossa.

 

Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain (Terveydenhuoltolaki 12 §). Vuosittaisessa raportoinnissa käytetään viimeisimpiä saatavilla olevia indikaattoritietoja. On huomioitava, että kaikki tiedot eivät päivity vuosittain.

 

Vuosiraportti sisältää kunnan keskeiset avainluvut, TEA-viisarin kertomat indikaattoritaulukot, HYTE-tavoitteet toimenpiteittäin ja keskeisimmät nostot osastoittain sekä kuntastrategian hyvinvointilinjaukset. Vuosiraportti sisältää myös johtopäätökset.

 

Raportti on käsitelty valiokunnissa.

 

Esityslistan oheismateriaalina on jaettu Hyvinvoinnin edistäminen Lappajärven kunnan vuosiraportti 2023.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy omalta osaltaan Lappajärven kunnan hyvinvointiraportin vuodelta 2023 ja antaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin esitys.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi