Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 83


Maakuntakaava 2050_Lausunto_Kh

 

Lausuntopyyntö Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050 ehdotusvaiheesta

 

Kh 11.12.2023 § 227 

 

 

 

Valmistelija Juha-Matti Näykki, tekninen johtaja

 

Etelä-Pohjanmaan maakuntahallitus on päättänyt kokouksessaan 27.11.2023 pyytää Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050:n kaavaehdotusaineistosta lausuntoja MRA 13 §:n mukaisesti ELY-keskukselta, kunnilta, kaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maakuntien liitoilta, maakuntakaavan kannalta keskeisiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä sekä niiltä ministeriöiltä, joita asia koskee, ennen kuin kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. Lausuntoaika on 30.11.2023-10.1.2024.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

 Esityslistan liitteenä on jaettu Lappajärven kunnan lausunto Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavasta 2050, ehdotusvaihe

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti liitteen mukaisen lausunnon.

 

 

 Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki oli kutsuttuna asiantuntijana paikalla ja hän poistui kokouksesta päätöksenteon ajaksi.

   

 

 

 

Kh 27.05.2024 § 83  

318/10.02.00/2022  

 

 

Valmistelija Juha-Matti Näykki, tekninen johtaja

 

Etelä-Pohjanmaan maakuntahallitus päätti kokouksessaan 26.3.2024 Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050:n kaavaehdotuksen asettamisesta julkisesti nähtäville (MRL §65, MRA §12). Kaavaehdotuksen julkinen nähtävilläoloaika on 5.4.-13.5.2024. Lappajärven kunta on pyytänyt lausuntoaikaa 30.05.2024 saakka. Kaikki maakuntakaava-aineistot löytyvät osoitteesta: www.epliitto.fi/maakuntakaava. Kuulemisen aikana osallisilla on mahdollisuus lausua kaavaehdotuksesta mielipiteensä. 

 

Maakuntakaava sisältää aluerakenteen, liikenteen ja teknisen huollon verkostojen, viherrakenteen, luonnonvarojen, energiantuotannon sekä kulttuuriympäristöjen teemat. Kaavan laadinta ja sen nähtävilläolo perustuu lakiin (MRL 65 § ja MRA 12 §). 

 

Muistutukset tulee toimittaa viimeistään 13.5.2024 sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@etela-pohjanmaa.fi tai kirjeitse os. Etelä-Pohjanmaan liitto, PL 109, 60101 Seinäjoki.

 

Liitteenä on Lappajärven kunnan lausunto Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050 kaavaehdotukseen. 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Lappajärven kunnan liitteenä olevan lausunnon Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050 kaavaehdotukseen.

 

Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki oli kutsuttuna asiantuntijana paikalla ja hän poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.