Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kehitysvaliokunta
Pöytäkirja 21.05.2024/Pykälä 13


 

Lappajärven tienvarsimainokset

 

Kehvk 21.05.2024 § 13  

160/14.02.00/2024  

 

Valmistelija viestintä- ja hankekoordinaattori Annie Laitila

 

Lappajärven tienvarsimainoksia on suunniteltu uudistettavan. Tienvarsimainoksien nykyiset paikat tulisi uusia, sillä ne eivät enää täytä Elyn ohjeistuksia.

 

Tienvarsimainosten etäisyys tulisi keskimäärin olla 30-40 metriä maantien keskiviivasta riippuen paikasta. Tienvarsimainosten tulisi siis olla näkyvyyden kannalta riittävän isoja. Markkinointityöryhmässä 21.4.2023 on mainostoimisto Riima suunnitellut kylttien ilmeet.

 

Kylttien nykyisistä paikoista ei osa sovellu nykyiseen Elyn ohjeistukseen, sillä osa kylttien uusista sijainneista osuisi maanviljelyksen peltoalueelle. Tämän vuoksi on syytä miettiä uudet kylttien paikat.

 

On otettava huomioon, että myös Kraatterijärvi Geopark tulee kyltittämään jossain kohtaa kuntien alueelle omat kylttinsä

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kehitysvaliokunta merkitsee tiedoksi tienvarsikylttien etenemistilanteen ja ehdottaa mahdollisia potentiaalisia kylttipaikkoja.

 

Keskustelussa esitettiin mahdollisiksi kylttipaikoiksi Kauhavantien vartta, Kivipuron risteystä, Välijoen aluetta sekä Alajärven suunnasta tultaessa pitäjän rajaa.

 

Päätös Selvitetään kylttipaikkoja ja lupa-asioita.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611 tai sami.alasara (at)lappajarvi.fi