Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 103


 

Varhaiskasvatuksen vuokrasopimusten uusiminen

 

Kh 10.06.2024 § 103  

190/02.07.00/2024  

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Lappajärven kunta on tehnyt sopimuksen varhaiskasvatuspalveluiden ostamisesta Alajärven kaupungilta ja osana sopimukseen liittyvät toimitilojen vuokraaminen.

 

Vuokrasopimukset on tähän asti tehty vuosittain ja korjattu vain vuokran määrä vastaamaan vuosittaista poistoa. Vuokrasopimuksia on uudistettu siten, ettei niitä tarvitse vuosittain uusia. Myös irtisanomisaika on muutettu kuudeksi kuukaudeksi.

 

Tällä hetkellä varhaiskasvatuspalveluita tuotetaan Länsirannan koululla, Ullanlinnan päiväkodissa ja Kastehelmen ryhmiksessä.

 

Länsirannan ryhmiksessä lasten määrä vähenee ensi keväänä niin pieneen, ettei tässä vaiheessa näytä olevan tarkoituksenmukaista jatkaa ryhmiksen toimintaa enää syksyllä 2025. Tästä syystä Länsirannan ryhmiksen vuokrasopimus on tehty 30.6.2025 saakka.

 

Esityslistan oheismateriaalina on jaettu seuraavat vuokrasopimukset:

-  Länsirannan koulu/Länsirannan ryhmis

- Päiväkoti Ullanlinna

- Kunnanvirasto/Rymis Kastehelmi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Länsirannan koulun ryhmiksen, Päiväkoti Ullanlinnan ja Kastehelmen vuokrasopimukset sopimuksissa tarkemmin määritellyin ehdoin.

 

Päätös Hyväksyttiin esitys.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi