Dynasty tietopalvelu
Lappajärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 18.08.2025/Asianro 6


Kokousasian teksti

 

Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksesta vuodelle 2025

 

Kh 18.08.2025    

216/02.05.01.01/2025  

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Valtion vuoden 2025 toisen lisätalousarvion mukaan kunnan peruspalveluiden valtionosuuteen lisätään 5 500 000 euroa liittyen momentilla 28.90.31 (Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki) vuonna 2025 käyttämättä jääneiden kuntarakennelain (1698/2009) 41 §:n mukaisten kuntien harkinnanvaraisten yhdistysmisavustusten ja 44 §:n mukaisten valtionosuusmenetyksen korvausten palautukseen.

 

Valtion vuoden 2025 talousarviossa momentille 28.90.31 (Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki) oli varattu 5 500 000 euroa kuntarakennelain 56 a §:n mukaisiin vaikeassa taloudellisessa asemassa olevien kuntien yhdistymisavustuksiin. Lisäksi momentille oli varattu

5 500 000 euroa kuntarakennelain 41 §:n mukaisiin kuntien harkinnanvaraisiin yhdistymisavustuksiin ja 44 §:n mukaisiin valtionosuusmenetyksen kompensaatioihin.

 

Valtioneuvosto päätti 6.6.2024 Pertunmaan ja Mäntyharjun kunnan yhdistymisestä. Samassa yhteydessä valtioneuvosto päätti myöntää uudelle Mäntyharjun kunnalle kuntarakennelain 56 a §:n perusteella harkinnanvaraista yhdistymisavustusta yhteensä 5 500 000 euroa. Mäntyharjun kunnalle ei makseta valtionosuuksien vähenemisen korvausta kuntarakennelain 44 §:n perusteella.

 

Koska momentilta 28.90.31 ei makseta vuoden 2025 aikana kuin edellä mainittu kuntarakennelain 56 §:n mukainen 5 500 000 euron avustus, jää momentilla käyttämättä kuntarakennelain 41 §:n mukaisiin avustuksiin ja 44 §:n mukaisiin korvauksiin varattu 5 500 000 euroa.

 

Valtion talousarviossa on ollut vuosina 2019-2023 varattuna määräraha kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmiin (mom. 28.90.32). Määräraha on ollut siirtoa kuntien peruspalvelujen valtionosuudesta (mom. 28.90.30). Siirretyn määrärahan taso on vaihdellut vuosittain.

 

Valtion talousarvion vuoden 2023 momentille 28.90 32 oli osoitettu 3,5 miljoonan euron määräraha. Määraha oli vuoden 2021 momentilta uudelleen budjetoitua määrärahaa. Tästä määrärahasta jäi lopulta käyttämättä 3,263 miljoonaa euroa.

 

Määrärahoista on aiemmin vuoden 2023 talousarviossa palautettu kuntien peruspalvelujen valtionosuuksiin 8 miljoonaa euroa, mikä oli pääosin hankkeisiin myöntämättä jäänyttä määrärahaa. Osa eri vuosien määrärahoista jäi myöntämättä, koska hakuasiakirjoissa määriteltyjä valintakriteerejä yhdenmukaisesti soveltaen määrärahoja ei voitu täysimääräisesti myöntää.

 

Digikannustinhankkeisiin käyttämättä jäävä määräraha 3,263 miljoonaa euroa momentilta 28.90.32 palautetaan kuntien valtionosuusmomentille.

 

Valtiovarainministeriö on päättänyt lisätä kunnille myönnettävää kunnan peruspalvelujen valtionosuutta 1,58 euroa asukasta kohden vuodelle 2025 valtion vuoden 2025 II lisätalousarvioon perustuen. Lisäys huomioidaan valtionosuuden lisäyksissä ja vähennyksissä.

Muutos huomioidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien vuoden 2025 elokuun maksuerässä.

 

Kunnalla on oikeus peruspalvelujen valtionosuuslain 51 §:n nojalla kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus merkitsee päätöksen tiedokseen eikä hae päätökseen oikaisua.

 

 

 

Päätös  

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi            Â