Dynasty tietopalvelu
Lappajärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen valiokunta
Pöytäkirja 27.01.2026/Pykälä 3


Kokousasian teksti

 

Caravanalueselvitys

 

Teknvk 27.01.2026 § 3  

18/10.03.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Juha-Matti Näykki, tekninen johtaja

 

Tekninen johtaja on pyytänyt vaihtoehtoja caravan alueen sijoittamisesta Lappajärven kunnan omistamille alueille. Lappajärven on varannut aiemmissa talousarvioissa suunnitteluun määrärahan.

 

Detaljit on suunnitellut Arosuo Arkkitehdit Oy.

 

Versiossa 3 caravan alue on sijoitettu Nykälänniemeen ja Versiossa 4 Välijoenalueelle.


Ensimmäinen vaihtoehto (VE3, paikka 1) perustuu kompaktiin ja selkeään matkaparkkialueeseen. Suunnitelman mukainen paikkamäärä on 24 matkailuajoneuvoa, ja aluetta voidaan käyttää leirintäalueena enintään noin 32 paikalle. Alueen pinta-ala on noin 10 000 m². Kokonaisuus sisältää huoltorakennuksen, grillikodan sekä leikki- ja oleskelualueita. Ratkaisu tukeutuu olemassa olevaan ympäristöön ja palveluihin, ja sen etuina ovat maltilliset investointi- ja ylläpitokustannukset sekä suhteellisen nopea ja hallittu toteutettavuus. Vaihtoehdon rajoitteena on kapasiteetin rajallisuus sekä vähäisempi mahdollisuus laajentamiseen erityisesti matkailun sesonkiaikoina.

 

Toinen vaihtoehto (VE4, paikka 2) on laajempi ja matkailullisesti kehittämispotentiaaliltaan merkittävämpi kokonaisuus. Suunnitelman mukainen perusratkaisu sisältää 24 matkapaikkaa, mutta alueen pinta-alan, noin 20 066 m², perusteella leirintäalueena maksimikapasiteetti on arviolta noin 50 matkailuajoneuvopaikkaa. Suunnitelma sisältää huoltorakennuksen, grillikodan, leikki- ja oleskelualueet sekä jätehuollon. Alue on rakenteeltaan väljempi ja mahdollistaa toiminnan vaiheittaisen laajentamisen sekä suuremman käyttäjämäärän palvelemisen. Vaihtoehto tukee paremmin matkailun kasvua ja pidemmän aikavälin kehittämistavoitteita, mutta edellyttää VE3-vaihtoehtoa suurempia investointeja ja huolellisempaa toteutuksen vaiheistusta.

 

Yhteenvetona VE3 soveltuu erityisesti kustannustehokkaaksi ja hallituksi ratkaisuksi matkaparkkitoiminnan käynnistämiseen, kun taas VE4 tarjoaa paremmat edellytykset laajemmalle matkailulliselle kehitykselle ja kapasiteetin kasvattamiselle pitkällä aikavälillä.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki

 

Päätösehdotus

Tekninen valiokunta merkitsee tiedoksi tehdyt suunnitelmat.

Keskustelun kuluessa Jari Hernesniemi ehdotti, että Caravan-aluetta viedään eteenpäin käynnistämällä asemakaavan muutos esitetyn vaihtoehdon 3 mukaisesti. Sari Karlström kannatti Jari Hernesniemen ehdotusta.  

 

Heikki Honkaniemi ehdotti, että teknisen johtajan päätösehdotus  hyväksytään. Vuokko Kraatari kannatti Heikki Honkaniemen ehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi toisistaan poikkeavaa kannatettua päätösehdotusta, joten on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja ehdotti, että suoritetaan kädennostoäänestys. Äänestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Suoritettiin kädennostoäänestys. Jari Hernesniemen ehdotusta kannattivat Sari Karlström, Maarit Ahola, Jari Hernesniemi ja Petri Kuoppala. Heikki Honkaniemen ehdotusta kannattivat Heikki Honkaniemi ja Vuokko Kraatari.

 

Päätös 

Jari Hernesniemen ehdotus hyväksyttiin äänin 4-2.

 

Lisätietoja antaa Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki, puh. 044 3699505, s-posti:

 etunimi.sukunimi(a)lappajarvi.fi