RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinvoimavaliokunta
Pöytäkirja 19.02.2026/Pykälä 2
Elinvoiman toimialan talouden toteuma 1.1.-31.12.2025
Elinvvk 19.02.2026 § 4
52/02.02.02/2026
Valmistelija vt. kunnanjohtaja Maria Ahvenniemi
Lappajärven kunnanhallitus on kh 03.02.2025 § 30 Talousarvion 2025 täytäntöönpano antanut seuraavan ohjeen:
”6. Hallintokuntien on pitäydyttävä kunnanvaltuuston päättämissä määrärahoissa ja pyrittävä pidättymään määrärahojen täysimääräisestä käytöstä, mikäli se tästä huolimatta voi toimia tarkoituksenmukaisella palveluhenkisellä ja taloudelliset tekijät huomioon ottavalla tavalla niin, että valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan. Myös uusia edullisempia toimintamalleja ja -tapoja tulee aktiivisesti etsiä. Määrärahojen käytöstä on laadittava käyttösuunnitelma tai käyttösuunnitelma tulee hyväksyä hyväksytyn talousarvion mukaisena.
Elinvoiman toimialaan kuuluvat Elinvoimavaliokunnan hallinto ja Elinkeinotoimi. Elinvoiman talouden toteuma, tilikauden tulos poistojen jälkeen on tuloslaskelman mukaan -168.592,99 euroa (81,6%).
Ote tulostettu 13.02.2026
Esittelijä vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus Elinvoimavaliokunta:
1. hyväksyy elinvoiman toimialan talouden toteuman 01.01. – 31.12.2025
2. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi talouden toteumaa vuodelta 2025.
Päätös
Vt. kunnanjohtaja esitteli korjatun alustavan toteuman elinvoiman toimialalta. Tilikauden tulos poistojen jälkeen on tuloslaskelman 19.02.2026 mukaan -705 382,56 euroa (89,9%). Valmistelutekstin tulos osoitti vain elinvoimavaliokunnan hallinnon tuloksen poistojen jälkeen.
Elinvoimavaliokunta hyväksyi elinvoiman toimialan talouden toteutuma 01.01.-31.12.2025 ja esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi talouden toteumaa vuodelta 2025.
Lisätietoja antaa vt. kunnanjohtaja Maria Ahvenniemi, puh. 044 3699 667 tai s-posti maria.ahvenniemi(at)lappajarvi.fi