Dynasty tietopalvelu
Lappajärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.03.2026/Pykälä 60


Kokousasian teksti

 

Vt. kunnanjohtajan loma-anomus

 

Kh 23.03.2026 § 60  

92/01.01.03/2026  

 

 

Valmistelija Susanne Uusimäki

 

Lappajärven kunnan hallintosäännön 26 § kohdan 15 mukaan kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan vuosilomista ja virkavapaista. Kunnanjohtajan virka on auki ja tehtävää hoitaa HS 28 § mukaisesti hallintojohtaja Maria Ahvenniemi.

Ahvenniemi anoo 19.3.2026 päivätyllä kirjeellään kunnanhallitukselta saldovapaata ajalle 30.4. – 7.5.2026 yhteensä 5 työpäivää. Saldovapaa on verrattavissa vuosilomaan.

Hallintosäännön 28 § mukaan jos myös hallintojohtaja on poissa tai esteellinen taikka virka on avoinna, kunnanjohtajan sijaisena toimii tekninen johtaja.

Vt. kunnanjohtajan loma-anomus on kokouksen oheismateriaalina.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää vt. kunnanjohtajalle loman anomuksen mukaisesti ja toteaa, että hallintosäännön 28 § mukaisesti hallintojohtajan loman ajan 30.4.-7.5.2026 kunnanjohtajan sijaisena toimii tekninen johtaja.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Maria Ahvenniemi ilmoitti olevansa esteellinen (asianosaisjääviys) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 

Lisätietoja antaa hallinto- ja taloussihteeri Susanne Uusimäki, p. 044 369 9621, kunta(at)lappajarvi.fi