Dynasty tietopalvelu
Lappajärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 76


Kokousasian teksti

 

Kunnanjohtajan virka

 

Kh 16.03.2026 § 53 

 

 

 

Valmistelija hallinto- ja taloussihteeri Susanne Uusimäki

 

Kunnanjohtajan virka on ollut haettavana ajalla 16.2. – 15.3.2026 klo 23.59 mennessä. Hakuilmoitus julkaistiin Kuntarekryssä, Työmarkkinatorilla, kunnan kuulutuksissa sekä Facebook-sivulla. Ilmoitus oli myös Järviseudun Sanomien printtilehdessä 25.2.2026 sekä Ilkka-Pohjalaisen digilehdessä 10.3.2026.

Yhteenveto hakijoista toimitetaan hakuajan päätyttyä.

 

Esittelijä 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa virkaa hakeneet ja päättää jatkotoimista.

 

Käsittely Kunnanjohtajan virkaan saapui hakuajan loppuun mennessä yhteensä 21 hakemusta. Virkaa ovat hakeneet määräaikaan mennessä:

 

 Avelin Anssi, merikapteeni AMK, Hamina

 Blom Regina, filosofian maisteri, Pirkkala

 Forssell Mia, filosofian maisteri, Parainen

 Hallivuori Heli, sosionomi AMK, Kylänpää

 Huttula Johanna, terveystieteiden maisteri, Kokkola

 Jukkola Juho, oikeustieteiden maisteri, varatuomari, Iisalmi

 Kataja Miika, kauppatieteiden ja yhteiskuntatieteiden maisteri, Seinäjoki Kinnunen Raisa, kauppatieteiden maisteri, Koskenpää

 Koskenlaine Sirpa, hallintotieteen maisteri, Pyhätunturi

 Laaksonen Teemu, kauppatieteen kandidaatti, Kaarina

 Moilanen Petri, kasvatustieteiden maisteri, Iisalmi

 Mulari Harri, elintarviketieteiden maisteri, Sahi

 Näykki Juha-Matti, insinööri AMK, Lapua

 Pesonen Tuomo, filosofian maisteri, Kotka

 Puisto Janica, ihmisoikeudet ja demokratisaatio, maisterin tutkinto, Klaukkala

 Sinivuori Maari, diplomi-insinööri, Tuusula

 Skyttä Matti, diplomi-insinööri, Tampere

 Soukka Sirpa, kauppatieteiden lisensiaatti, Kalajoki

 Suominen Markku, insinööri AMK, Jyväskylä

 Tolonen Janne, medianomi AMK, Kajaani

 Väliaho Arja, kauppatieteiden maisteri, Hautakylä

 

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi virkaa hakeneet ja jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessaan.

 

 

Lisätietoja antaa Hallinto- ja taloussihteeri Susanne Uusimäki, puh. 044 3699 621 tai s-posti kunta(at)lappajarvi.fi

 

 

 

 

 

Kh 23.03.2026 § 59 

 

 

 

Valmistelija 

 

Kunnanhallitus merkitsi 16.03.2026 § 53 kokouksessa tiedokseen kunnanjohtajan virkaan hakeneet ja päätti jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessa.

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan viran jatkotoimista.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti kutsua suorittamansa hakijoiden kokonaisarvioinnin perusteella haastatteluun viisi (5) hakijaa:

 Kataja Miika (YTM, KTM), Koskenlaine Sirpa (HTM), Näykki Juha-Matti (insinööri AMK), Skyttä Matti (DI) ja Väliaho Arja (KTM).

 

 

Lisätietoja antaa vt. kunnanjohtaja Maria Ahvenniemi, p. 044 3699667, maria.ahvenniemi(at)lappajarvi.fi

 

Kh 13.04.2026 § 69 

 

 

Valmistelija  vt. kunnanjohtaja Maria Ahvenniemi
 

Kunnanhallitus haastattelee kunnanjohtajan virkaan viisi (5) hakijaa perjantaina 10.04.2026. Kunnanhallitus jatkaa rekrytointiprosessin käsittelyä haastattelupäivän annin perusteella.

Esittelijä 

kunnanhallituksen puheenjohtaja Juhani Laasanen

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan viran jatkotoimista.

Päätös 

Kunnanhallitus päätti kutsua haastatteluista seuraavat hakijat valtuuston kuultavaksi:

Miika Kataja (KTM, YTM)

Juha-Matti Näykki (insinööri AMK)

Arja Väliaho (KTM)

Kunnanhallitus jatkaa kunnanjohtajan viran käsittelyä seuraavassa kokouksessaan.

 

Lisätietoja antaa kunnanhallituksen puheenjohtaja Juhani Laasanen, juhani.laasanen(at) lappajarvi.fi, p. 044 566 1581

 

 

 

 

 

Kh 27.04.2026 § 76  

65/01.01.01/2026  

 

 

Valmistelija  

vt. kunnanjohtaja Maria Ahvenniemi


Lappajärven kunnanvaltuusto on kuullut kunnanjohtajan virkaan hakeneista Miika Katajaa (KTM, YTM), Juha-Matti Näykkiä (Insinööri AMK) ja Arja Väliahoa (KTM) suljetussa iltakoulussaan tiistaina 21.04.2026.
Kunnanhallitus jatkaa kunnanjohtajan virkahaun käsittelyä.

Esittelijä  

kunnanhallituksen puheenjohtaja Juhani Laasanen

 

Päätösehdotus 

Ehdotus kunnanjohtajan viran rekrytointiprosessin etenemisestä annetaan kunnanhallituksen kokouksessa.

Käsittely Kunnanjohtaja Sami Alasara on pyytänyt eroa virasta 05.02.2026 ja virkasuhde päättyi välittömästi.

Lappajärven kunnanhallitus merkitsi irtisanoutumisilmoituksen tiedokseen 09.02.2026 § 27 ja julisti hallintosäännön 57 § mukaisesti viran auki 16.02. – 15.03.2026. Kunnanhallitus on toiminut valintaa ja rekrytointiprosessia valmistelevana toimielimenä. Kunnanjohtajan valinnassa käytettäväksi konsulttiyhtiöksi valittiin Eezy Personnel Oy, ja konsulttina Ilpo Niemelä. Toimeksianto sisälsi haastatteluiden läpiviennin ja optiona henkilöarvioinnit.

Hakuprosessin eteneminen

Hakuilmoitus julkaistiin Kuntarekryssä, Työmarkkinatorilla, kunnan kuulutuksissa ja verkkosivuilla sekä Facebook-sivulla. Ilmoitus oli myös Järviseudun Sanomien printtilehdessä 25.2.2026 sekä Ilkka-Pohjalaisen digilehdessä 10.3.2026.

Määräaikaan mennessä virkaan haki 21 henkilöä. Kaikki hakijat täyttivät viran kelpoisuusehtona olleen soveltuvan korkeakoulututkinnon vaateen. Kunnanhallitus päätti kutsua suorittamansa hakijayhteenvedon, hakemusten ja ansioluetteloiden perusteella 23.03.2026 § 59 haastatteluun viisi (5) hakijaa: Kataja Miika (YTM, KTM), Koskenlaine Sirpa (HTM), Näykki Juha-Matti (insinööri AMK), Skyttä Matti (DI) ja Väliaho Arja (KTM).

Haastattelut ja kuuleminen
 

 Kunnanjohtajan virkaa hakeneiden haastattelut suoritettiin 10.4.2026 ja

 Haastattelujen vetäjänä toimi Eezy Personnel Oy:n edustaja ja

 kunnanhallituksella oli mahdollisuus esittää tarkentavia kysymyksiä

 haastateltaville. Kaikki haastatteluun kutsutut saapuivat haastatteluun.

Haastatteluiden perusteella kunnanhallitus päätti 13.04.2026 §69, että se kutsuu kunnanvaltuuston kuultavaksi Miika Katajan, Juha-Matti Näykin ja Arja Väliahon, ja että henkilöarviointeja ei tehdä. Valtuuston suljettu iltakoulu pidettiin 21.04.2026, jossa kutsutut ehdokkaat esittäytyivät ja kunnanvaltuutetut saivat esittää ehdokkaille kysymyksiä. Valtuutetut ovat etukäteen saaneet tutustua kaikkien virkaa hakeneiden hakemuksiin.

 

 Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen

 ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Saman lain 5 §:n mukaan

sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset. Kunnanjohtajan virkaan ja valtuuston päätöksen mukaisesti muuhunkin virkasuhteeseen voidaan suostumuksensa nojalla ottaa sellainenkin henkilö, joka ei ole hakenut sitä ja jonka kelpoisuudesta on esitetty selvitys. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 6 §:n mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa (yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto). Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Virkavaali on ehdollinen kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 2 luvun 7 §:n mukaan.
 

 Kuntalain 41 §:n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kuntalain

 42 §:n mukaan kunnan ja kuntajohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa

 sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä. Johtajasopimus neuvotellaan

 kunnanhallituksen puheenjohtajan johdolla. Kunnanjohtajan palkkauksesta

ja muista palvelussuhteen ehdoista päättää kunnanhallitus.

Kunnanhallitukselle tuotiin tiedoksi, että Sirpa Soukka on vetänyt 14.04.2026 päivätyllä sähköposti-ilmoituksella hakemuksensa pois kunnanjohtajan virkahausta.

 

Muutettu päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että

 1) valtuusto suorittaa virkavaalin ja valitsee Lappajärven kunnanjohtajan

 sopimuksen mukaan tai viimeistään 01.08.2026 alkaen

2) virkavaali suoritetaan kolmen kuullun ehdokkaan välillä, mutta kaikki hakemuksensa jättäneet ehdokkaat ovat virkavaalissa mukana

 3) kunnanjohtajan koeaika on 6 kk

4) valinta on ehdollinen, kunnes valittu on kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 7 §:n mukaisesti toimittanut kunnanhallitukselle hyväksyttävän

lääkärintodistuksen terveydentilastaan, viimeistään 30 päivän kuluttua valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

 

Valitun kanssa laaditaan lisäksi ennen viran vastaanottoa kuntalain edellyttämä johtajasopimus, jonka valmistelua johtaa kunnanhallituksen puheenjohtaja.

 

Päätös Hyväksyttiin muutettu päätösehdotus.

 

 

Lisätietoja antaa kunnanhallituksen puheenjohtaja Juhani Laasanen, juhani.laasanen(at) lappajarvi.fi, p. 044 566 1581