RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 78
Vesi- ja viemäriliittymäsopimukset 2004 - 2009
Kh 27.04.2026 § 78
123/10.03.01.02/2026
Valmistelija
vt. kunnanjohtaja Maria Ahvenniemi
Lappajärven kunnan vesi- ja viemäriverkon liittymismaksut ovat olleet 01.05.2009 alkaen palautuskelpoisia (Kv 19.10.2009 § 73). Tämä tarkoittaa, että liittyjällä on oikeus liittymismaksunpalautukseen liittymän irtisanomisen yhteydessä. Vastaavasti Lappajärven kunnalla on ollut oikeus veloittaa liittymän purkamisesta aiheutuneet kustannukset. Koska liittymän purkamisesta aiheutuvat kustannukset ylittävät palautuskelpoisen liittymismaksun, palautettavaa liittymismaksua ei yleensä synny. Menettelyn taustalla on arvonlisäveroa koskeva säännös, jonka mukaan palautuskelpoinen liittymismaksu on arvonlisäveroton. Sen sijaan lopulliseksi kustannukseksi jäävä liittymismaksu on arvonlisäverollinen. Liittymismaksuun sisältyvä arvonlisävero jää arvonlisäverotonta toimintaa harjoittavan yhteisön tai yksityisen kuluttajan lopulliseksi kustannukseksi.
Verohallinto on antanut liittymismaksujen arvonlisäverotusta koskevan syventävän ohjeen 01.01.2021 (Diaarinumero: VH/8296/00.01.00/2020), Ohje on voimassa 01.01.2021 alkaen toistaiseksi ja se korvaa 30.04.2019 annetun ohjeen (VH/2638/00.01.00/2018). Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2.
Useissa naapurikunnissa muutos on jo toimeenpantu uuden ohjeistuksen myötä. Vanhojen liittymäsopimusten muutoksilla perusteiltaan samansisältöisiksi kuin kunnanvaltuuston päätöksessä 19.10.2009 § 73 solmittujen liittymissopimusten kanssa, saatetaan kaikki vesi- ja viemäriliittymissopimukset sisällöiltään ja ehdoitaan yhdenmukaisiksi.
Vanhoihin liittymäsopimuksiin on voitu myöntää jaksottainen ja korollinen maksusuunnitelma maksimissaan viiden vuoden ajalle, mikä huomioidaan sopimusten yhdenmukaistamisessa.
Nyt valmistelussa oleva liittymismuutosten sopimusmuutokset EIVÄT aiheuta 01.04.2004 - 30.04.2009 liittymissopimuksen solmineille asiakkaille LISÄKUSTANNUKSIA, vaan kunta hoitaa arvonlisäveroa vastaavan kustannuksen kotitalouksien ja arvonlisäverotonta toimintaa harjoittavien yritysten puolesta.
Niiden yritysten osalta, jotka harjoittavat arvonlisäverollista toimintaa ja jotka ovat tehneet liittymäsopimuksia ajalla 01.04.2004 – 30.04.2009, menettelytapa selvitetään erikseen ja yrityksiin ollaan yhteydessä. Nämä yritykset voivat vähentää suoritetun arvonlisäveron omassa liiketoiminnassaan, mikäli tähän ratkaisuun päädytään ja se on yrityksen kannalta tarkoituksen mukaista. Tässä yhteydessä otetaan huomioon myös yritysten toimintaedellytysten turvaaminen.
Asia vaatii muutosta talousarvioon 2026 sekä käyttötalousosaan että taseeseen ja näihin tarvittavat muutokset tuodaan erikseen kunnanvaltuuston päätettäväksi.
Esittelijä vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus
1. esittää kunnanvaltuustolle, että
- kotitalouksien ja arvonlisäverotonta toimintaa harjoittavien yritysten liittymissopimukset ajalta 01.04.2004 – 30.04.2009 muutetaan palautuskelvottomiksi ja arvonlisäverollisiksi. Liittymät säilyvät edelleen siirtokelpoisina.
- sopimusmuutoksesta lähetetään asiakkaalle allekirjoitettavaksi asiakirja, joka liitetään voimassa olevan sopimuksen liitteeksi
- kunta suorittaa arvonlisäveroa vastaavan kustannuksen kotitalouksien ja arvonlisäverotonta toimintaa harjoittavien yritysten puolesta ja muutoksesta ei aiheudu asiakkaille siten lisäkustannuksia
2. se antaa lisävalmisteluohjeet arvonlisäverollista toimintaa harjoittavien yritysten osalta.
3. talousarvion 2026 taseeseen ja käyttötalousosaan tehdään tarvittavat muutokset
Päätös
Hyväksyttiin.
Lisätietoja antaa vt. kunnanjohtaja Maria Ahvenniemi, maria.ahvenniemi(at)lappajarvi.fi, 044 369 9667