RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 29.06.2026/Asianro 12
Lappajärven kunnan brutto- eli koululaiskuljetusten hinnasto
Kh 29.06.2026
186/08.01.01/2026
Valmistelija sivistysjohtaja Tarja Puro, vt. kunnanjohtaja Maria Ahvenniemi
Kunnanhallitus hyväksyi 16.3.2026 § 45 ja § 46 koulukuljetusten ja joukkoliikenteen hankinnan. Sivistystoimi on tehnyt uudet kuljetussopimukset koulujen linja-autokuljetuksista kunnanhallituksen päätösten pohjalta. Näissä kuljetuksissa voi kulkea myös muitakin kuin koululaisia, joilla on koulumatkaetu. Ulkopuolisille linja-auton käyttäjille pitää määrittää hinnasto, jotta liikennöitsijä pystyy rahastamaan asiakkaita ja laittamaan lippuja myyntiin esimerkiksi nettilippuina. Ulkopuolisia käyttäjiä voivat olla esimerkiksi työmatkalaiset tai koulukavereiden luokse koulun jälkeen kulkevia oppilaita, jotka eivät ole oikeutettuja koulumatkaetuun.
Hinnastossa on käytetty pohjana voimassa olevia Traficomin peruslipputuotteita ja kertalippujen enimmäishintoja. Koulukuljetuksien enimmäismäärä on noin 30 km.
| 4 – 17-vuotiaat ja eläkeläiset | 18 vuotta ja yli |
0-10 km | 3,00 € | 4,00 € |
11-20 km | 3,50 € | 5,00 € |
Yli 21 km | 4,00 € | 6,50 € |
Matkakorttien hinnasto, jos työmatkalainen tai huoltajat haluavat ostaa matkoja oppilaille, jotka eivät ole oikeutettuja ilmaiseen koulukyytiin:
30 päivää lapset ja eläkeläiset 78 € (alle 18 v.)
30 päivää aikuiset 98 € (18 v. ja yli)
150 päivää lapset ja eläkeläiset 259 € (alle 18 v.)
150 päivää aikuiset 359 € (18 v. ja yli)
300 päivää lapset ja eläkeläiset 520 € (alle 18 v.)
300 päivää aikuiset 720 € (18 v. ja yli)
365 päivää Peruskoululainen 399 € (1 – 9 lk., alle 5km)
44 matkaa Sarjalippu 95 € voimassa 365 pv (alle 18 v. ja eläkeläiset)
44 matkaa Sarjalippu 139 € voimassa 365 pv (18 v. ja yli)
Kortinluontimaksu 8€
Koulukuljetuksista saatavien tulojen ja matkustajamäärien toteamiseksi liikennöitsijän tulee tehdä kuukausittain selvitys lipputuloista ja matkustajamääristä sekä toimittaa ne tilaajalle sähköisessä muodossa. Liikenne on kaikille avointa joukkoliikennettä, jossa lipputulot kuuluvat tilaajalle. Tämänkin takia koulukuljetuksiin pitää määritellä hinnasto. Hallintosäännön § 87 mukaan kunnanhallitus päättää maksujen perusteista ja euromääristä.
Esittelijä vt. kunnanjohtaja Maria Ahvenniemi
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää koululaiskuljetusten hinnaston ulkopuolisille käyttäjille valmisteluesityksen mukaisesti.
Päätös
Lisätietoja antaa sivistysjohtaja Tarja Puro, tarja.puro(at)lappajarvi.fi, 044 3699221