RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 29.06.2026/Asianro 3
Kunnanvaltuuston päätösten toimeenpano
Kh 29.06.2026
187/00.01.02/2026
Valmistelija vt kunnanjohtaja Maria Ahvenniemi
Kunnanvaltuuston 11.05.2026 pidetyn kokouksen pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävillä 13.05.2026, valitusaika on päättynyt 20.06.2026.
Määräaikaan mennessä päätöksistä ei ole jätetty valituksia hallinto-oikeuteen. Kuntalain mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuusvalvonnasta.
Jos kunnanhallitus katsoo, että kunnanvaltuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Esittelijä vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston 11.05.2026 tekemät päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi, eivätkä muutoinkaan ole lakien tai asetusten vastaisia, joten valtuuston päätökset hyväksytään täytäntöönpantaviksi.
Päätös
Lisätietoja antaa vt. kunnanjohtaja Maria Ahvenniemi, puh. 044 3699 667 tai s-posti maria.ahvenniemi(at)lappajarvi.fi