RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointivaliokunta
Pöytäkirja 22.09.2026/Pykälä 61
Hyvinvointivaliokunnan myöntämät toiminta- ja kohdeavustukset - avustus- ja stipendisääntöjen päivittäminen vuodesta 2027 alkaen
Hyvvk 22.09.2026 § 61
272/02.05.01.00/2026
Valmistelija Vapaa-aikasihteeri Anssi Kuusela
Vapaa-aikatoimi on valmistellut hyvinvointivaliokunnan myöntämiä toiminta- ja kohdeavustuksia koskevan säännöstön ja avustuskäytäntöjen päivittämistä. Uudistuksen tavoitteena on selkeyttää avustusten hakemista, myöntämisperusteita, avustusten käyttöä ja käytön valvontaa sekä saattaa säännöstö vastaamaan nykyisiä tarpeita. Päivitettyä säännöstöä on tarkoitus soveltaa vuodesta 2027 alkaen myönnettäviin toiminta-, kohdeavustuksiin sekä stipendeihin.
Hyvinvointivaliokunta käsitteli avustussäännöstön ja avustuskäytäntöjen uudistamista lähetekeskusteluna kokouksessaan 5.5.2026 § 27. Lähetekeskustelun yhteydessä valiokunnalle esiteltiin voimassa olevia avustuskäytäntöjä. Valiokunnan jäseniltä pyydettiin näkemyksiä jatkovalmistelun tueksi erityisesti eri toimialoille kohdennettavien avustusmäärärahojen suhteista sekä avustusten myöntämiseen liittyvistä linjauksista ja käytännöistä. Hyvinvointivaliokunta kävi asiasta keskustelun ja esitti kehittämisehdotuksia jatkovalmistelua varten.
Lähetekeskustelussa sovittiin seuraavista tehtävistä muutoksista:
- Päivitetään säännöstön termistö ajankohtaiseksi nykyisen kuntaorganisaatiomallin mukaiseksi
- Säännöistä poistetaan erillinen lauseke avustusta ei myönnetä: rakennusten kunnostukseen, peruskorjaukseen, uudisrakentamiseen tai toimitilojen ylläpitokustannuksiin
- Säännöistä poistetaan, että rakennuksiin kohdistuvia avustuksia haetaan kunnanhallitukselta
- Kylille jaettava toiminta-avustus on jatkossa kaikille kylille samansuuruinen
- Stipendisäännöstö muutetaan koskemaan vain paikkakunnalla asuvia urheilijoita
- Stipendisäännöstö muutetaan siten, että 18-22-vuotiaat urheilijoille myönnettävät stipendit vastaavat arvoltaan miesten ja naisten sarjojen stipendejä
- Avustussääntöjen yleiseen ohjeeseen lisätään myös, että avustusta voi hakea paikkakunnalla toimivat hyvinvointi ja sote-järjestöt
Päivitetty toiminta-, kohdeavustus- ja stipendisäännöstö jaetaan hyvinvointivaliokunnan jäsenille oheismateriaalina kokouksessa.
Esittelijä Vapaa-aikasihteeri Anssi Kuusela
Päätösehdotus
Hyvinvointivaliokunta hyväksyy hyvinvointivaliokunnan toiminta- ja kohdeavustuksia sekä stipendejä koskevan säännöstön. Hyvinvointivaliokunta päättää, että uusi säännöstö korvaa aikaisemmat toiminta- ja kohdeavustuksia sekä stipendejä koskevat säännöt. Hyväksytyt säännöt julkaistaan kunnan verkkosivuilla ja niitä sovelletaan vuonna 2027 haettaviin ja myönnettäviin avustuksiin ja stipendeihin.
Päätös
Hyväksyttiin.
Lisätietoja antaa Vapaa-aikasihteeri Anssi Kuusela, puh. 044 3699 440 tai s-posti anssi.kuusela(at)lappajarvi.fi