Dynasty tietopalvelu
Lappajärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointivaliokunta
Pöytäkirja 22.09.2026/Pykälä 52


Kokousasian teksti

 

Selvitys tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin; hyvinvoinnin toimiala

 

Hyvvk 22.09.2026 § 52  

253/00.03.00/2026  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Tarja Puro

 

 Kunnanvaltuusto on käsitellyt tarkastuslautakunnan laatiman vuoden 2025 arviointikertomuksen ja pyytänyt arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin selvitykset. Tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessaan arvioinut valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista sekä kunnan toiminnan tuloksellisuutta vuonna 2025.

 

Tarkastuslautakunnan mukaan vuodelle 2025 asetetut talousarviotavoitteet ovat kunnassa toteutuneet pääosin hyvin. Kunnan tilikauden tulos oli 231.479,00 euroa alijäämäinen. Tulokseen vaikutti merkittävästi konkurssiin ajautuneen kiinteistöyhtiön osakkeiden alaskirjaus, jota ilman kunnan tulos olisi ollut ylijäämäinen. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä tiukan taloudenpidon jatkamista sekä palvelujen tuottamistapojen ja kustannustehokkuuden jatkuvaa tarkastelua. Lautakunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että toiminnallisten tavoitteiden tulee nykyistä selkeämmin perustua kuntastrategiaan ja niiden toteutumista tulee voida arvioida tarkoituksenmukaisilla mittareilla.

 

Hyvinvoinnin toimiala 

Hyvinvoinnin toimialan osalta tarkastuslautakunta toteaa, että sivistystoimi on vuoden 2025 aikana pääosin saavuttanut sille asetetut talousarviotavoitteet. Positiivisena lautakunta pitää tavoitteiden selkeää yhteyttä kuntastrategiaan sekä yhteistyötä naapurikuntien ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että yhteistyömalleja hyödynnetään ja kehitetään jatkossakin ja että kunnassa kokeillaan uusia toimintatapoja palvelujen järjestämiseksi. Hyvinvointikertomuksen osalta lautakunta suosittelee erityisesti numeeristen ja vertailtavien mittareiden kehittämistä ja niiden järjestelmällistä hyödyntämistä hyvinvointityön vaikuttavuuden arvioinnissa ja kehittämisessä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Tarja Puro

 

Päätösehdotus Hyvinvointivaliokunta toteaa tarkastuslautakunnan esille nostamiin kohtiin seuraavaa:

  • Lappajärvellä on pitkät perinteet ja toimivia yhteistyömalleja koulutuksessa sekä vapaa-ajan toiminnoissa. Niitä on tarkoitus jatkaa ja toiminnan luonteen mukaan niitä kehitetään.
    • Lähiaikoina ja -vuosina yhteistyötä haetaan erityisesti koulunuorisotyön kautta ja yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa.
  • Hyvinvointikertomusta koskevat huomiot ovat hyviä ja ne pyritään ottamaan huomioon kertomusta kehitettäessä. Tavoitteita ja mittareita laitettaessa  pohditaan aina myös arviointia ja mitattavuutta.

 

 

Päätös 

Hyväksyttiin.

Merkittiin, että perusopetuksen rehtori Antti Turpeinen poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 18.51.

 

Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Tarja Puro, puh. 044 3699 221 tai s-posti tarja.puro(at)lappajarvi.fi