Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 183


 

Kunnanviraston aukioloajat

 

Kh 28.11.2022 § 183  

214/00.01.01/2022  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

 Kunnanviraston ovet ovat auki klo 8.00 alkaen klo 15.30 saakka, paitsi perjantaisin klo 8.00 - 15.00. Kunnanviraston henkilökunnan työaikaliukuma on aamulla klo 7.00 - 9.00 ja iltapäivällä klo 15.00 - 17.00.

 

 Kunnanvirastolla käy jonkin verran asiakkaita sattumanvaraisesti ja tapaamisaikaa ennalta sopimatta. Tästä aiheutuu se, että asiakas ei välttämättä kohtaa tapaamaansa tullutta viranhaltijaa, joka saattaa olla työmaakäynnillä, kokouksessa, tms. Asiakaspalvelun parantamiseksi suositellaan, että tapaamisaika sovittaisiin etukäteen, jolloin vältytään turhilta käynneiltä. Henkilökunnan tavoittaa pääsääntöisesti aina puhelimitse virka-aikana, ja vastaamattomiin puheluihin soitetaan mahdollisimman pian.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunnanvirasto on auki arkipäivisin seuraavasti:
- maanantai klo 9.00 - 16.00
- tiistai - torstai klo 9.00 - 15.00
- perjantai klo 9.00 - 14.00.

Lisäksi kunnanhallitus päättää, että kunnanvirasto pidetään suljettuna maanantaina 5.12.2022.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi