Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 178


 

Savonkylän Metsästysseura ry:n maanvuokrasopimus

 

Kh 28.11.2022 § 178  

206/10.03.02.02/2022  

 

 

 

 

Savonkylän Metsästysseuralla on vuodesta 1968 lähtien ollut metsästysoikeus               Lappajärven kunnan Savonkylässä omistamilla mailla. Viimeisin uusittu vuokrasopimus on ollut voimassa kymmenen vuotta eli 01.01.2009-31.12.2018. Metsästysoikeus on ollut seuraavilla kunnan omistamilla tiloilla: Harju 5:18, Korpi 5:69, Pykälistö 7:35, Yli-Seppä 9:67, Yliranta 9:71 ja Kunnan Ruohoneva 7:54. Tilojen pinta-ala yhteensä 258,5 ha.

 

  Metsästysseura ei ole aikaisemmin pyytänyt jatkamaan vuokrasopimusta,                             koska on ollut siinä uskossa, että tilat ovat siirtyneet yhteismetsään.

 

  Metsästysseura anoo, että vuokrasopimusta jatkettaisiin toistaiseksi ja irtisa-                            nomisaika olisi 6 kk.

 

  Kunta omistaa tällä hetkellä Savonkylässä seuraavat tilat:

   Harju 5:18 (5,160 ha)

   Korpi 5:69 (3,6 ha)

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy jatkettavaksi metsästysvuokrasopimusta Savonkylän Metsästysseura ry:n kanssa kunnan edellä mainituilla Savonkylässä omistamilla tiloilla.
Sopimus koskee kaikkea metsästystä ja on voimassa toistaiseksi. Irtisanomisaika on 6 kk. Metsästysoikeus luovutetaan vastikkeetta. Kunnan edustajilla vieraineen on oikeus tarvittaessa metsästää vuokra-alueella.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi