Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 180


sote Perusturva tulosraportti 1-9_2022

 

Järvi-Pohjanmaan perusturvalautakunnan tulosraportti ajalta 1.1. - 30.9.2022

 

Kh 28.11.2022 § 180  

219/02.02.02/2022  

 

 

Valmistelija 

Alajärven kaupungin perusturvalautakunta on raportoinut talousarvion toteuman ajalta 1.1 - 30.9.2022. Toteutuma on seuraava:

 

Lautakunta yhteensä

 

 

 

Alajärvi

 

 

 

 

Lappajärvi

 

 

Vimpeli

 

 

 

Perusturvalautakunnan kokonaisnettomenot olivat 81,51 % talousarviosta. Laskennallinen toteumaprosentti tulisi olla syyskuun lopussa 75,0 %, joten talousarvio tulee ylittymään vuoden loppuun mennessä.

 

Henkilöstömenot tasaantuvat kesäkuun lomapalkkojen maksatusten jälkeen loppuvuoden aikana. Covid -19 pandemian tuomat lisäkustannukset ja erikoissairaanhoidon kustannukset aiheuttavat epävarmuutta loppuvuoden määrärahatarpeeseen.

 

Kunnat/kuntayhtymät voivat hakea Sosiaali- ja terveysministeriöstä valtionavustusta Covid -19 kustannuksiin. Valtionavustusta testaukseen, rokottamiseen ja hoitoon sekä muihin välittömien Covid-19-kustannusten korvaamiseen 4.11.2022 mennessä. Hakukierroksia on vain yksi vuonna 2022. Järvi-Pohjanmaan perusturva on hakenut ko. avustusta. Tämä on pyritty huomioimaan lisämäärärahan tarpeen arvioinnissa.

 

Terveyspalveluissa vastaanottopalveluissa ja terveysneuvonnassa kustannusten nousuun on vaikuttanut erityisesti kuluneen alkuvuoden aikakana koronarokotuksiin, flunssapoliklinikan toimintaan ja covid-näytteenottoon sekä tartunnan jäljittämiseen tarvittavan lisähenkilöstön palkkaaminen. Loppuvuoden henkilöstökustannuksia tule lisäämään myös influenssarokotusten ja koronarokotuksen tehosteannoksen järjestäminen.

 

Erikoissairaanhoidon kuntalaskutettavien palveluiden käytön tarve on ollut hieman suurempi viime vuoteen verrattuna, jonka vuoksi kustannukset ovat nousseet. 

 

Ikäihmisten palveluissa hyvin iäkkäille, sairaille vanhuksille ja psyykkisesti sairaille ikäihmisille on jouduttu myöntämään hoivapaikkoja kotona heikosti selviytymisen vuoksi.

 

Kotihoidon ja palveluasumisen asiakaslaskutukset eivät ole vielä ehtineet ajan tasalle. Tilapäisten työntekijöiden sijaiskulut ovat ylittyneet huomattavasti kotihoidossa ja asumispalveluyksiköissä. Tämä johtuu pitkistä sairauslomista ja edelleen koronan aiheuttamista useista poissaoloista

 

Suun terveydenhuollon hammashuollon kustannuksista noin kolmasosa katetaan yli 18-vuotiailta kerättävillä asiakasmaksuilla. Asiakasmaksulain uudistuksen myötä suun terveydenhuollon asiakasmaksut kerryttävät maksukattoa. Maksukaton täytyttyä potilaan täytyy maksaa ainoastaan hammasteknisistä kustannuksista. Sekä poissaolojen että asiakasmaksulain uudistuksen myötä asiakasmaksuja on saatu alkuvuoden aikana odotettua vähemmän. Suu- ja leukakirurgian ostopalveluita on jouduttu ostamaan arvioitua enemmän potilaiden hoidon tarpeen vuoksi.

 

Aikuisten psykososiaalisissa palveluissa psykiatrisen palveluasumisen tarve on ollut arviota suurempaa. Asiakkaiden palvelutarpeita ei ole pystytty avohuollon keinoin auttamaan riittävällä tavalla, vaan asiakkaat ovat tarvinneet asumispalveluita ja haastavimpien asiakkaiden osalta sijoituksia on jouduttu tekemään erityisyksikköihin.

 

Aikuissosiaalityön palvelukokonaisuudessa ehkäisevän toimeentulotuen osalta toteuma on arviota korkeampaa. Tähän ovat vaikuttaneet mm. maksuongelmat (laskurästit) ja asiakkaiden velkaantuminen.

 

Perhepalveluissa ostettu laitoshoito ja ammatillinen perhehoito ovat ylittyneet johtuen uusista välttämättömistä sijoituksista (kiireellinen sijoitus / huostaanotto). Kuluissa näkyy tukihenkilö ja -perhetyön ylittyneet kustannukset.

 

Vammaispalveluissa kustannusten kasvu johtuu erityisesti vammaispalvelulain mukaisten palvelutarpeiden kasvusta ja erityisesti avustuksista, joihin asiakkaalla on subjektiivinen oikeus (omaishoidontuki, välineet, koneet ja laitteet sekä henkilökohtainen apu). Tilapäisen asumispalvelun (omaishoidon lomitukset) kustannukset ovat kasvaneet johtuen palvelun käytöstä ja palvelun kustannuksista johtuen.

 

Tarkemmat kuntakohtaiset selvitykset löytyvät perusturvan tulosraportti 1.1. - 30.9.2022 asiakirjasta, joka on tämän esityslistan oheismateriaalina.

 

 

 

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tulosraportin tiedokseen ja antaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi