Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 198


 

Asiakirjoista ja tiedonhausta perittävät maksut

 

Kh 12.12.2022 § 198  

216/02.05.00/2022  

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Lappajärven kunnan ohje asiakirjoista perittävistä maksuista on hyväksytty vuonna 2016.

Hallintosäännön 78 §:n mukaan pöytäkirjanotteesta, kopiosta tai muusta tulosteesta peritään sivukohtainen maksu. Jos tiedon esille hakeminen vaatii erityistoimenpiteitä, tiedonhausta peritään kiinteä perusmaksu, joka porrastetaan haun vaativuuden mukaan. Kopiosta ja tulosteesta peritään tällöin kiinteän perusmaksun lisäksi sivukohtainen maksu. Kunnanhallitus päättää tarkemmin asiakirjojen antamisesta perittävien maksujen perusteista ja euromääristä

 

Julkisuuslain 16 §:n mukaan viranomaisen asiakirjan sisällöstä annetaan tieto suullisesti taikka antamalla asiakirja viranomaisen luona nähtäväksi ja jäljennettäväksi tai kuunneltavaksi tai antamalla siitä kopio tai tuloste. Tieto asiakirjan julkisesta sisällöstä on annettava pyydetyllä tavalla, jollei pyynnön noudattaminen asiakirjojen suuren määrän tai asiakirjan kopioinnin vaikeuden tai muun niihin verrattavan syyn vuoksi aiheuta kohtuutonta haittaa virkatoiminnalle.

 

Julkisuuslain 34 §:n mukaan asiakirjan antamisesta 9 ja 11 §:n nojalla ei peritä maksua, kun:

1) asiakirjasta annetaan tietoja suullisesti;

2) asiakirja annetaan viranomaisen luona luettavaksi tai jäljennettäväksi;

3) julkinen sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään tiedon pyytäjälle sähköpostitse;

4) sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään asianosaiselle sähköpostitse;

5) pyydetyn asiakirjan antaminen kuuluu viranomaisen neuvonta-, kuulemis- tai tiedotusvelvoitteen piiriin; (15.7.2021/711)

6) kysymys on julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain 24 b §:n 1 momentissa tarkoitetusta arvokkaasta tietoaineistosta.

(15.7.2021/711).

 

Ohjeessa on määritelty myös muista asiakirjoja, joista maksua ei peritä.

 

Oheismateriaalina on jaettu Asiakirjoista ja tiedonhausta perittävät maksut -ohjeen.
 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Asiakirjoista ja tiedonhausta perittävät  maksut -ohjeen. Ohje tulee voimaan 1.1.2023 lukien.

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi