Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 193


 

Osallistuminen Alavuden Kehitys Oy:n Uuden teknologian mahdollisuudet -EAKR-hankkeen rahoitukseen 1.2.2023-28.2.2025

 

Kh 12.12.2022 § 193  

237/00.04.01/2022  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

 Alavuden Kehitys Oy:ssä on valmisteltu hanketta, jolla alueen yritykset voivat perehtyä matalalla kynnyksellä uuden teknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin. Hankkeessa selvitetään PK-yrityksille soveltuvia sovelluksia, rakennetaan oppimisympäristöjä ja yleiskäyttöisiä esimerkkitoteutuksia. Hankkeen tavoitteena on parantaa hankealueella toimivien PK-yritysten menestymistä ja kilpailukykyä teknologia-murroksessa. Hankkeen aikana yritysten tietoisuus ja osaaminen uuden teknologian tarjoamista mahdollisuuksista kasvaa niin, että yritys osaa tehdä tosiasioihin perustuvan valinnan ottaako uutta teknologiaa käyttöön vai ei. Tavoitteena on, että yritykset ottavat käyttöön heille sopivia hankkeessa esiteltyjä tai uusien innovaatioiden perusteella kehitettyjä sovelluksia tai järjestelmiä, minkä seurauksena yritysten profiloituminen uuden teknologian edelläkävijänä lisää nykyisten ja uusien työntekijöiden kiinnostusta yrityksiin.

 

 Hankkeessa luodaan yrityksille matala kynnys tehdä yhteistyötä opiskelijoiden ja oppilaitosten kanssa. Samalla yrityksen kehittäminen ja profiilin nosto parantaa yrityksen kiinnostavuutta myös omistajavaihdoksia ajatellen tehden niistä halutumpia ostokohteita.

 

 Hankkeen toteutusaika on 1.3.2023 - 28.2.2025 ja toteutusalueena on Kuusiokunnat (pl. Ähtäri) sekä Järviseutu. Hankkeen kustannusarvio ja rahoitus on kuvattu alla.

 

Kustannukset

Palkkakustannukset

153 245,28

Flatrate 40%

61 298,11

Yhteensä

214 543,39

 

 

Rahoitus

Tuki 80%

171 634,71

Alavuden Kehitys Oy:n ja alueen kuntien rahoitus

42 908,68

Yhteensä

214 543,39

 

Kuntien ja Alavuden Kehitys Oy:n rahoitusosuudet

Osuus %

2023 (10 kk) €

2024 (12 kk) €

2024 2 kk) €

Osuus yhteensä

 

Alajärvi

22,01

3 935,25

4 722,30

787,05

9 444,61

Evijärvi

7,69

1 374,40

1 649,28

274,88

3 298,56

Lappajärvi

7,19

1 286,30

1 543,56

257,26

3 087,12

Soini

7,23

1 292,17

1 550,61

258,43

3 101,21

Vimpeli

6,64

1 186,45

1 423,74

237,29

2 847,48

Alavus

23,92

4 275,92

5 131,10

855,18

10 262,20

Kuortane

8,71

1 556,48

1 867,78

311,30

3 735,55

Alavuden Kehitys Oy:n oma-rahoitus

16,62

2 674,48

3 565,98

594,33

7 131,95

Yhteensä

100

 

 

 

42 908,68

 

 

 

Esittelijä Hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää osallistua hankkeeseen ajalla 1.1.2023 - 28.2.2025 edellyttäen, että muutkin esityksessä mainitut tahot tekevät myönteisen päätöksen hankkeeseen osallistumisesta. Lappajärven kunnan rahoitusosuus on enintään 3087,12 euroa vuosina 2023 - 2025.

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Kunnanhallituksen jäsenet Sami Alasara, Heikki Honkaniemi ja Vuokko Kraatari ilmoittivat olevansa esteellisiä (yhteisöjäävi/palvelusuhdejäävi) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi