Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 58


 

Talousarviomuutos/perusturva

 

Kh 28.11.2022 § 181 

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Alajärven kaupungin hallintosäännön mukaan Järvi-Pohjanmaan perusturvalautakunta on Alajärven kaupungin sekä Lappajärven ja Vimpelin kuntien yhteislautakunta, joka tuottaa ja hankkii keskitetysti kuntien tarvitsemat sosiaali- ja terveystoimen palvelut.

 

Alajärven kaupungin alaisuudessa toimii yhteislautakuntana perusturva, joissa yhteislautakunta tuottaa palvelut ja peruskuntien rooliksi jää niiden tilaaminen tilaaja-tuottaja-mallin mukaisesti.

 

Luottamushenkilöiden on osallistuttava aktiivisesti oman lautakuntansa talousarvioehdotuksen laadintaan kaikissa eri vaiheissa ja sitouduttava päätöksiin lautakunnalle annettuun kehykseen pääsemiseksi.

 

Talousarvion 2022 laadintaohjeen mukaan tilauksia koskevat määrärahat ovat nettosidonnaisia ja niiden sitovuustaso on suurtuotetaso.

Vuoden 2022 talousarviomäärärahojen käyttöä on arvioitu perusturvan talousraportti 1-9/2022 perusteella.

 

Järvi-Pohjanmaan perusturvalautakunta anoo muutosta talousarviomäärärahoihin (+/-) Lappajärven kunta seuraaviin palveluihin:

 

 

 

Terveyspalveluissa vastaanottopalveluissa kustannusten nousuun on vaikuttanut erityisesti laboratoriokustannusten nousu, mikä liittyy vahvasti Covid-näytteenottoon. Myös koronarokotuksiin, flunssapoliklinikan toimintaan ja sekä tartunnan jäljittämiseen tarvittavan lisähenkilöstön palkkaamisella on vaikutuksia menoihin. Loppuvuoden henkilöstökustannuksia tule lisäämään myös influenssarokotusten ja koronarokotuksen tehosteannoksen järjestäminen. Rokotusten järjestäminen nostaa vahvasti hoitajavastaanoton asiakaskäyntien määrää. Akuuttihoidon ja kotisairaalatoiminnan toimintaa on ollut arvioitu enemmän ja henkilöresursseja on jouduttu lisäämään palvelun varmistamiseksi.

 

Kunnat/kuntayhtymät voivat hakea Sosiaali- ja terveysministeriöstä valtionavustusta Covid -19 kustannuksiin. Valtionavustusta testaukseen, rokottamiseen ja hoitoon sekä muihin välittömien Covid-19-kustannusten korvaamiseen 4.11.2022 mennessä. Hakukierroksia on vain yksi vuonna 2022. Järvi-Pohjanmaan perusturva on hakenut ko. avustusta. Tämä on pyritty huomioimaan lisämäärärahan tarpeen arvioinnissa.

 

Ikäihmisten palveluissa ympärivuorokautisen hoivan ostopalvelut muualta ja kotikuntalain mukaiset sijoitukset tulevat ylittymään. Hyvin iäkkäille ja sairaille vanhuksille on jouduttu myöntämään hoivapaikka kotona heikosti selviytymisen vuoksi. Tilapäisten työntekijöiden sijaiskulut ovat ylittyneet huomattavasti kotihoidossa. Tämä johtuu pitkistä sairauslomista ja edelleen koronan aiheuttamista useista poissaoloista. Ostopalveluna tuotettua tehostettua asumispalvelua ei ole päästy vähentämään talousarviossa tavoitellulle tasolle. Hoitotarvikkeiden kustannusten kasvu näkyy edelleen. Valtion maksamat avustukset Covid-19 kustannuksiin kirjautuvat terveyspalveluiden kustannuspaikalle.

 

Sosiaalipalveluissa aikuisten psykososiaalisissa palveluissa psykiatrisen palveluasumisen tarve on ollut arviota suurempaa. Asiakkaiden palvelutarpeita ei ole pystytty avohuollon keinoin auttamaan riittävällä tavalla, vaan asiakkaat ovat tarvinneet asumispalveluita ja haastavimpien asiakkaiden osalta sijoituksia on jouduttu tekemään erityisyksikköihin. Perhepalveluissa ostettu laitoshoito ja ammatillinen perhekotihoito ovat ylittyneet johtuen välttämättömistä sijoituksista. Sijoitusten osalta ei ollut osattu varautua laitossijoituksiin, vaan oli arvioitu mahdollisuutta selviytyä perhehoidolla. Valtion maksamat avustukset Covid-19 kustannuksiin kirjautuvat terveyspalveluiden kustannuspaikalle.

 

Järvi-Pohjanmaan perusturvalautakunta esittää Lappajärven kunnanhallitukselle ja edelleen -valtuustolle, että se hyväksyy seuraavan suurtuotetasoisen muutoksen talousarvioon 2022 (merkitty taulukkoon):

 

- terveyspalveluihin lisätään 120 000 euroa.

- ikäihmisten palveluihin lisätään 200 000 euroa.

- sosiaalipalveluihin lisätään 80 000 euroa.

 

Lappajärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen määrärahojen lisäys olisi yhteensä 400.000 euroa. Tilinpäätöksessä 2021 ko. menot ovat olleet yhteensä 14,0 milj. euroa ja talousarvioon 2022 varattu määräraha yhteensä 13,6 milj. euroa, mikä on 400.000 euroa vähemmän kuin vuoden 2021 tilinpäätös. Koronasta aiheutuvia menoja on ollut edelleen vuonna 2022, mikä on lisännyt kustannuksia, samoin sosiaalitoimen menot ovat olleet arvioitua suuremmat, kuten perustelutekstissä ilmenee.

 

Vuoden 2022 tilinpäätöstiedot tulevat vaikuttamaan tuleviin valtionosuuksiin, joten sikäli vuoden 2022 toteutuma on erityisen merkityksellinen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2022 talousarvioon tehdään seuraavat muutokset.
- terveyspalveluihin lisätään 120 000 euroa.
- ikäihmisten palveluihin lisätään 200 000 euroa.
- sosiaalipalveluihin lisätään 80 000 euroa.
Ylitykset katetaan muiden hallintokuntien säästyneillä määrärahoilla tai talousarviolainalla.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi

 

Kv 19.12.2022 § 58  

217/02.02.02/2022  

 

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi