Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 101


 

Määräaikaisen henkilön palkkaaminen

 

Kh 08.05.2023 § 102  

23/01.01.00/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Lappajärven kuntastrategian mukaan kunnan visio on "Hyvän elämän ja elämysten paikka Euroopan suurimman kraatterijärven rannalla". Lappajärven kunta on kehittyvä matkailukunta, jonka tavoitteena on mm. tapahtumatarjonnan edistäminen, kraatterijärven brändin vahvistaminen ja matkailun kehittäminen ja matkailijoiden määrän kasvattaminen.

 

Lappajärven kunnalla on vireillä laajoja hankkeita, joiden  eteenpäin viemiseksi tulisi olla riittävät resurssit. Mm. Kalajoki-case eli Arktinen booli, joka on iso ja tärkeä osa tätä ja sisältää sekä kansallista että kansainvälistä sektoria. Tavoitteena on syventää yhteistyötä Kalajoen kanssa matkailun osalta.

 

Myös Iceweeks -tapahtuman jalostaminen yhdessä isoksi talven matkailua tukevaksi tapahtumaksi vaatii henkilöresurssia.

 

Kunnan tavoitteena on kehittää yhteistyötä kansainvälisen matkailun osalta mm. Saksan, Portugalin, Norjan ja Japanin kanssa. Japanin kanssa on jo koulutuksellista yhteistyötä, mitä tulisi edelleen laajentaa ja syventää. Tavoitteena on yhteistyösopimusten tekeminen valittavien kuntien tai kaupunkien kanssa.

 

Elokuun ensimmäiselle viikolle on suunniteltu kansainvälisten evaluaattoreiden tutustuminen Kraatterijärven Geoparkiin. Tämä tapaaminen on erittäin tärkeä, koska evaluaattoreilla on ratkaiseva merkitys siinä, saako Kraatterijärven Geopark UNESCO:n geopark-statuksen. Vierailu kestää kolme - neljä päivää, jona aikana aluetta ja sen geokohteita esitellään heille.

 

Lappajärven kunnalla on tarkoitus hakea kansainvälisten asioiden kehittämiseksi hanketta,  jonka valmistelusta vastaisi nyt palkattava henkilö. Tässä vaiheessa olisi tärkeää, että kunnalla on riittävät resurssit jo elokuussa evaluaattoreiden vierailun aikana samoin kuin kansainvälisen geopark-tapahtuman aikaan syyskuussa.

 

Tarkoitukseen tulisi varata 28.000 euron määräraha, joka kattaa palkka- ja matkakulut.

    

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa luvan määräaikaisen henkilön palkkaamiseen ajalle 24.7.2023 - 31.12.2023. Lisäksi kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää tarkoitukseen 28.000 euron määrärahan, joka katetaan joko muista määrärahoista säästyvillä rahoillla tai lainarahalla.

 

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi