Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 23



 

Lappajärven kunnan tilinpäätös 2022/tasekirja/tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille

 

Kh 27.03.2023 § 68 

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Kuntalain (410/2015)) 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.

 

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös.

 

Kunnan talousarviossa 2022 oli toimintatuotoiksi (ulk./sis.) arvioitu 3.550.046 euroa ja budjettimuutoksia ei toimintatuottoihin tehty. Toteutuma oli 4.281.828,32 euroa eli toimintatuotot toteutuivat 120,6 %:sesti. Toimintakuluiksi oli arvioitu -24.817.966 euroa ja budjettimuutosten jälkeen

-245.253.666 euroa. Toteutuma oli -25.881.477 euroa eli toimintakulut toteutuivat 102,5 %:sesti.

Ulkoiset/sisäiset toimintatuotot ja -kulut, vertailu muutosbujdettiin nähden:

- Yleishallinnon toimintatuotot ylittyivät 75.558 euroa ja toimintakulut alittuivat 89.634 euroa,

- Sosiaali- ja terveystoimen toimintakulut ylittyivät 300.892 euroa

- Sivistystoimen toimintatuotot ylittyivät 419.528 euroa ja toimintakulut ylittyivät 413.345 euroa.

- Muut palvelut toimintatuotot alittuivat 48.784 euroa ja toimintakulut alittuivat 127.475 euroa

- Teknisen toimen toimintatuotot ylittyivät 279.760 euroa ja toimintakulut ylittyivät 207.847 euroa.

- Elinvoimapalvelujen toimintatuotot ylittyivät 5.720 euroa ja toimintakulut alittuivat 77.164 euroa.

 

Järvi-Pohjanmaan perusturva on tuottanut Lappajärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen peruspalvelut vuoden 2019 alusta lukien. Perusturvan tilinpäätös sisältyy kunnan tilinpäätöskirjaan.

 

Verotuloiksi oli arvioitu 10.327.000 euroa ja toteutuma oli 10.236.641 euroa eli verotulot alittuivat 90.358 euroa. Valtionosuuksiksi oli arvioitu 12.447.000 euroa ja toteutuma oli 12.489.562 euroa eli toteutuma oli 42.562 euroa parempi. Vuosikatteeksi muodostui 1.276.523 euroa. Suunnitelman mukaiset poistot olivat 1.025.198 euroa.

 

Kunnan tilikauden ylijäämäksi muodostui varausten ja rahastojen muutosten jälkeen 278.111 euroa.

 

Investointimenot olivat -2.058.806 euroa, rahoitusosuudet investointeihin olivat 430.550 euroa. Investoinnit netto olivat -1.624.512 euroa.

 

Kunnan palveluksessa oli 93 henkilöä vuoden lopussa, joista 74 oli toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa. Määräaikaisia, työllistettyjä ja sijaisia oli yhteensä 19. Tilinpäätös sisältää myös henkilöstökertomuksen.

 

Tilinpäätös on laadittu oletuksella, että Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ylijäämä jaetaan peruspääomien suhteessa ja se on kirjattu rahoitustuotoksi. Mikäli Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallitus päättää muuttaa jakoperustetta siten, että ylijäämä jaetaan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin jäsenkuntien kesken palvelujen oston suhteessa, vaikuttaa se niin kunnan ylijäämän suuruuteen kuin myös kirjaustapaan.

 

Lappajärven kunnan Tilinpäätös 2022 on lähetetty yhteistoimintaelimen työntekijäjärjestöjen edustajille tiedoksi ja he voivat kommentoida sitä 27.3.2023 mennessä.

 

Esityslistan mukana on jaettu Lappajärven kunnan Tilinpäätös 2022.

  

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
- hyväksyä ja allekirjoittaa vuoden 2022 tilinpäätöksen
- jättää tilinpäätöksen tilintarkastajan tarkastettavaksi
- tilinpäätös saatetaan tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi              
- esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden 2022 tulos 251.324,56 euroa käsitellään seuraavasti:
- - tuloutetaan poistoeroa lukion rakennuksesta 26.787,13 euroa  
-- tilikauden 2022 näin muodostuva ylijäämä 278.111,69 euroa, joka siirretään tilikauden yli-/alijäämätilille.               
Kunnanhallitus oikeuttaa hallintojohtajan tekemään tilinpäätökseen tekstitarkistuksia sekä tilintarkastuksen aiheuttamia ja/tai tietosisältöä parantavia muutoksia, jotka eivät vaikuta tilikauden tulokseen.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 Mikäli tilinpäätökseen tulee muutoksia, käsitellään ne kunnanhallituksen kokouksessa erikseen.

 

Kh 31.03.2023 § 71 

 

Valmistelija Lappajärven kunnan tilinpäätös vuodelta 2022 on hyväksytty ja allekirjoitettu 27.3.2023 kokouksessa. Tuolloin oli tiedossa, että tilinpäätös saattaa muuttua, mikäli Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallitus päättää muuttaa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kertyneiden ylijäämien palautusperustetta. Tilinpäätös on laadittu siten, että ylijäämä palautetaan kuntien peruspääoman suhteessa, mutta jos ylijäämä palautetaan palvelujen käytön suhteessa, muuttuu tilinpäätös ja myös tilikauden tulos.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelta on saatu tieto, että ylijäämä palautetaan palvelujen käytön suhteessa, mutta vielä ei tiedetä, minkä vuosien käytön suhteen palautus tapahtuu.

Tilinpäätökseen pitää tehdä tarvittavat korjaukset ja siltä osin tilinpäätös tulee hyväksyä uudelleen.

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Kj:n esitys Kunnanhallitus päättää valtuuttaa hallintojohtajan tekemään tilinpäätökseen tarvittavat muutokset, jonka jälkeen tilinpäätös tuodaan uudelleen kunnanhallituksen käsiteltäväksi muuttuneiden tietojen osalta

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

Kh 17.04.2023 § 74 

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

 Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus on kokouksessaan perjantaina 31.3.2023 käsitellyt Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilinpäätöksen vuodelta 2022. Samassa yhteydessä päätettiin, että sairaanhoitopiirin tilikauden ylijäämä ja taseen kumulatiivinen ylijäämä jaetaan jäsenkunnille palvelumaksujen suhteessa siten, että palvelumaksut lasketaan vuosilta 2020, 2021 ja 2022 erikseen ja ylijäämät jaetaan kunkin vuoden palvelumaksujen suhteessa.              

 

 Kirjanpitolautakunnan lausunnon (36/1998) mukaan, mikäli ylijäämä palautetaan peruspääoman suhteessa, kirjataan se rahoitustuottoihin, kuten aikaisemmin oli ilmoitettu ja tilinpäätös v. 2022 oli tehty. Nyt kun ylijäämä palautetaan palvelumaksujen suhteessa, se kirjataan asiakaspalvelujen ostoa kunnilta vähentävästi, mikä vaikuttaa kunnan ja konsernin tuloslaskelman toimintakuluihin, toimintakatteeseen, rahoitustuottoihin - ja kuluihin, vuosikatteeseen ja tilikauden tulokseen ja taseeseen kertyneeseen ylijäämään.

 

 Lappajärven kunnan osalta tehty muutos tarkoittaa seuraavaa:

 2022  4.480.019    8.300 euroa

 2021  4.648.880  64.300 euroa

 2020  4.442.010  46.400 euroa

 yhteensä                       119.000 euroa.

 

 Lappajärven kunnan palvelumaksuja vähennetään 119.000 eurolla ja vastaavasti muut rahoitustuotot vähenevät 155.600 eurolla (mikä oli laskettu peruspääoman suhteessa palautettavaksi). Muutoksen jälkeen tilikauden ylijäämä on 241.511,69 euroa eli 36.600 euroa heikompi kuin aikaisemmin esitetty tulos. Muutos vaikuttaa myös kunnan  rahoitus-laskelmaan ja taseeseen (taseeseen kertynyt ylijäämä) sekä joihinkin liitetietoihin.

 Muutoksella on vaikutus niin ikään konsernitilinpäätökseen. Konsernin tuloslaskelman osoittama alijäämä on -92.200,98 euroa. Myös konsernin rahoituslaskelma ja tase muuttuivat.

 Tilinpäätökseen on tehty muutoksesta aiheutuneet korjaukset ja korjattu tilinpäätös 2022 on jaettu esityslistan oheismateriaalina.

 Kunnanhallitus on 27.3.2023 hyväksynyt ja allekirjoittanut tilinpäätöksen 2022 ja päättänyt antaa tilinpäätöksen tilintarkastajan tarkastettavaksi. Koska tilinpäätökseen on tullut muutoksia, jotka vaikuttavat tilikauden tulokseen, tulee kunnanhallituksen käsitellä tilinpäätös uudelleen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
- hyväksyä tilinpäätökseen tehdyt korjaukset
- jättää tilinpäätöksen tilintarkastajan tarkastettavaksi
- tilinpäätös saatetaan tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi              
- esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden 2022 tulos 214.724,56 euroa käsitellään seuraavasti:
- - tuloutetaan poistoeroa lukion rakennuksesta 26.787,13 euroa  
-- tilikauden 2022 näin muodostuva ylijäämä 241.511,69 euroa siirretään tilikauden yli-/alijäämätilille.               
Kunnanhallitus oikeuttaa hallintojohtajan tekemään tilinpäätökseen tekstitarkistuksia sekä tilintarkastuksen aiheuttamia ja/tai tietosisältöä parantavia muutoksia, jotka eivät vaikuta tilikauden tulokseen.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Kv 05.06.2023 § 23  

382/02.02.02/2022  

      Tarkastuslautakunta 25.5.2023 § 20

 Aikaisemmat käsittelyt liitteenä (Liite 1). Kunnanhallitus 27.3.2023 § 68, kunnanhallitus 31.3.2023 § 71 ja kunnanhallitus 17.4.2023 § 74.

 

 Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin kaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenille ja asianomaisen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Jos tilintarkastaja havaitsee, että kaupungin hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voi kohdistaa valtuustoon.

 

 Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys sekä kaupunginhallituksen lausunto. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehdyt muistutukset antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille.

 

 Kunnan tilintarkastaja KPMG Oy Ab antaa tilintarkastuskertomuksen vuoden 2022 tilintarkastuksesta.

 

 Tilintarkastuskertomus esitellään lautakunnan jäsenille kokouksessa.

 

 Päätösehdotus

 Todetaan, ettei kertomukseen sisälly kuntalain tarkoittamia muistutuksia.

 

 Tarkastuslautakunta päättää

 1. saattaa vuoden 2022 tilintarkastuskertomuksen kunnanvaltuustolle tiedoksi

 2. esittää, että tilinpäätös 1.1.-31.12.2022 hyväksytään

 3. esittää, että hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus.

 

 Päätös

 Todettiin, ettei kertomukseen sisälly kuntalain tarkoittamia muistutuksia.

 Tarkastuslautakunta päätti,

 1. saattaa vuoden 2022 tilintarkastuskertomuksen kunnanvaltuustolle tiedoksi

 2. esittää, että tilinpäätös 1.1.-31.12.2022 hyväksytään

 3. esittää, että hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus.

 

Kv 5.6.2023 Lappajärven kunnan TIlinpäätös 2022 ja Tilintarkastuskertomus vuodelta 2022 on liitteenä. 

 

Päätös       Kunnanvaltuusto päätti

  1. että tilikauden 2022 tulos 214.724,56 euroa käsitellään seuraavasti:

-          tuloutetaan poistoeroa lukion rakennuksesta 26.787,13 euroa

-          tilikauden 2022 näin muodostuva ylijäämä 241.511,69 euroa siirretään tilikauden yli-/alijäämätilille

  1. merkitsi vuoden 2022 tilintarkastuskertomuksen tiedoksi
  2. hyväksyi tilinpäätöksen 1.1.-31.12.2022

myönsi vastuuvapauden hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille.