Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 123


 

Kunnanhallituksen suorittama sisäinen valvonta

 

Kh 19.06.2023 § 123  

72/00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Kunnanhallituksen 16.1.2023 § 2 hyväksymässä Lappajärven kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan ohjeessa määritellään ne tehtävät ja kokonaisuudet, joista kukin henkilö kunnan organisaatiossa on vastuussa ja joiden osalta heidän tulee huolehtia riittävän sisäisen valvonnan järjestämisestä.

 

Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Tämän johdosta on tarkoituksenmukaista, että kunnanhallitus asettaa keskuudestaan oman valvontatehtävänsä suorittamista varten kaksi henkilöä, jotka toimivat sekä rahavarojen että vakuuksien tarkastajana ja suorittavat myös muuta yleistä kunnanhallituksen toimialaan kuuluvaa taloudellista valvontaa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää keskuudestaan sisäisen valvonnan järjestämiseksi kaksi (2) rahavarojen, vakuuksien ja muun taloudellisen toiminnan valvojaa toimikaudekseen.

 

Päätös Kunnanhallitus nimesi sisäisen valvonnan järjestämiseksi Jari Ollilan ja Petri Kuoppalan rahavarojen, vakuuksien ja muun taloudellisen toiminnan valvojiksi toimikaudekseen.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi