Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen valiokunta
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 41


 

Lappajärven kunnan kiinteistöstrategia

 

Teknvk 29.08.2023 § 41  

266/10.03.02.01/2022  

 

 

Valmistelija Juha-Matti Näykki, tekninen johtaja

 

Lappajärven kunnan teknisen toimen yksi tavoite on tarkoituksen mukainen kiinteistökanta. Toimenpiteeksi on asetettu kiinteistötyöryhmän kautta kiinteistökannan vähentäminen.

 

Tekninen johtaja on tehnyt alustavan, vaiheessa olevan kiinteistöstrategian, jota kiinteistötyöryhmä tulee valmistelemaan tekniselle lautakunnalle, hallitukselle ja edelleen valtuustolle.

 

Kiinteistötyöryhmään esitetään mukaan otettavaksi seuraavat henkilöt:

 

Tarmo Ojanperä, yhdyskuntainsinööri

 

Tekninen johtaja toimii ryhmän koollekutsujana.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki

 

Päätösehdotus Tekninen valiokunta nimeää luottamushenkilöt kiinteistötyöryhmään valmistelemaan Lappajärven kunnan kiinteistöstrategiaa.

Työryhmä antaa edotuksen strategiasta tulevan syyskuun valiokuntaan.

 

Päätös Tekninen valiokunta päättää nimetä kiinteistötyöryhmään teknisen valiokunnan kaikki jäsenet sekä valiokunnan varajäsenen Maarit Aholan.

 

 Tästä päätöksestä antaa lisätietoja tekninen johtaja Juha-Matti Näykki,

 puh. 044 3699 505, email etunimi.sukunimi(at)lappajarvi.fi.