Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 165


 

Perusopetuksen virkarakenteen muutos 1.8.2024 alkaen

 

Hyvvk 23.08.2023 § 38 

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Tarja Puro

 

Lappajärven kunnan talousarviossa vuodelle 2023 on toiminnalliseksi tavoitteeksi kirjattu opetustoimen virkarakenteen ajantasaistaminen. Tarkoitus on taata opetusvirkojen ja opetustuntien riittävyys vastaamaan koulutuksen tarpeita sekä oppilasmäärää.

 

Virkarakenteeseen tarvitaan lukuvuoden 2023-2024 jälkeen seuraavat muutokset:

 

  1. Perustetaan perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yhteinen liikunnan, terveystiedon ja psykologian tuntiopettajuus (viran numeroksi tulee 202, kts. alla). Haettaessa viranhaltijaa pätevyys pitää olla vähintään kahteen mainittuun oppiaineeseen.

Samalla lakkautetaan:

1)      virka 202 perusopetuksen ja lukion yhteinen tyttöjen liikunnan lehtorin virka (ollut täyttämättä 1.8.2012 lähtien)

2)      Poikien liikunnan päätoiminen tuntiopettaja (edellinen viranhaltija on jäänyt eläkkeelle 1.8.2022)

Perustelut: kahdelle liikunnan opettajalle ei ole riittänyt opetustunteja enää vuoden 2012 jälkeen. Pelkät liikuntatunnit eivät yksin riitä päätoimiseen tuntiopettajuuteen. Lisäksi perusopetuksessa tarvitaan terveystiedon opetusta sekä lukiokoulutuksessa psykologian opetusta.

 

  1. Lakkautetaan perusopetuksen kotitalouden lehtorin osa-aikainen virka (virka 209).

Perustelut: Edellinen viranhaltija on irtisanoutunut 1.8.2021. Opetus on hoidettu ostopalveluna Perhon kunnasta, tuntimäärä on vaihdellut 8-10 opetustunnin välillä, joten virkaan ei riitä enää tunnit.

 

  1. Perusopetuksen ja lukion terveystiedon päätoiminen tuntiopettajuus (virka 213) muutetaan perusopetuksen ja lukion biologian, maantiedon sekä terveystiedon päätoimiseksi tuntiopettajuudeksi. Haettaessa viranhaltijaa pätevyys pitää olla vähintään kahteen mainittuun oppiaineeseen. Lisäksi opettavaksi tulee lukion luonnontieteellisen linjan opintoja.

Perustelut: nykyinen viranhaltija on siirtynyt osa-aikaelääkkeelle ja hoitaa vain pari lukion opintojaksoa terveystietoa. Molemmissa koulumuodoissa on runsaasti opetustunteja kaikissa edellä mainituissa oppiaineissa. Lisäksi lukion luonnontieteellisen linjan opintojaksoille (5 opintojaksoa) halutaan pätevät biologian ja maantieteen opettajat.

 

  1. Luokanopettajien virkoja on tällä hetkellä täyttämättä yksi. Lukuvuoden 2023-2024 aikana arvioidaan, tuleeko virka vakinaisesti täytettäväksi vai onko perusopetuksen tarve jatkossa vain 1-2 lukuvuotta, jolloin virka täytetään määräaikaisena.

 

Edellä 1.-3. mainituille viroille haetaan muutosta ja täyttölupaa 1.8.2024 alkaen. (Kh § 6 Talousarvion 2023 täytäntöönpano-ohjeet/ 16.1.2023). Hakuprosessit käynnistetään vuodenvaihteessa 2023-2024.

Lappajärven kunnan hallintosäännön (1.6.2023 kv § 9/24.4.2023) § 52 mukaan kunnanhallitus päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeiden muuttamisesta.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Tarja Puro

 

Päätösehdotus Hyvinvointivaliokunta esittää kunnanhallitukselle, että se
1) lakkauttaa poikien liikunnan päätoiminen tuntiopettajuuden 1.1.2024 alkaen
2) muuttaa viran 202 perusopetuksen ja lukion yhteinen tyttöjen liikunnan lehtori perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yhteiseksi liikunnan, terveystiedon ja psykologian tuntiopettajuudeksi 1.8.2024 alkaen
3) lakkauttaa perusopetuksen kotitalouden lehtorin osa-aikaisen viran (virka 209) 1.1.2024 alkaen
4) muuttaa perusopetuksen ja lukion terveystiedon päätoiminen tuntiopettajuuden (virka 213) perusopetuksen ja lukion biologian, maantiedon sekä terveystiedon päätoimiseksi tuntiopettajuudeksi.

Lisäksi sivistystoimi arvioi lukuvuoden 2023-2024 aikana luokanopettajien virkamäärän.

Hyvinvointivaliokunta pyytää kunnanhallitukselta lupaa täyttää edellä mainituista viroista kaksi virkaa: 2) perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yhteinen liikunnan, terveystiedon ja psykologian tuntiopettajuus ja 4) perusopetuksen ja lukion yhteinen biologian, maantiedon sekä terveystiedon päätoiminen tuntiopettajuus 1.8.2024 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Tarja Puro puh. 044 3699 221, s-posti tarja.puro(at) lappajarvi.fi

 

Kh 11.09.2023 § 165  

98/12.00.00/2023  

 

 

Valmistelija 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväsyy hyvinvointivaliokunnan esityksen kohdat 1-4 sekä myöntää luvan täyttää edellä mainituista viroista kaksi virkaa: 2) perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yhteinen liikunnan, terveydentiedon ja psykologian tuntiopettajuus ja 4) perusopetuksen ja lukion yhteinen biologian, maantiedon sekä terveystiedon päätoiminen tuntiopettajuus 1.8.2024 alkaen.
Peruste: Hyvinvointivaliokunnan tekemä selvitys.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi