Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointivaliokunta
Pöytäkirja 20.09.2023/Pykälä 45


 

Perusopetuksen koulujen lukuvuosisuunnitelmat 2023-2024

 

Hyvvk 20.09.2023 § 45  

133/12.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Tarja Puro

 

Lappajärven kunnan hallintosäännön  (§ 27/2021) mukaan koulujen lukuvuosisuunnitelmat toimitetaan hyvinvointivaliokunnalle, joka hyväksyy ne.

Perusopetusasetuksen (9 §) mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille keskeisistä em. asioista.

 

Koulujen rehtorit ja apulaisjohtajat on valmistellut  yhdessä opettajakunnan kanssa lukuvuoden 2023 - 2024 suunnitelmat, jotka perustuvat voimassa olevaan uuteen opetussuunnitelmaan ja opiskelijahuoltolakiin. Jokaisen koulun koko lukuvuosisuunnitelma löytyy Lappajärven peda.net-sivuilta.

 

Yhteiskoulun MOK-teema on lukuvuonna Yrittäjämäinen toimintatapa, joka jatkuu edelliseltä lukuvuodelta. Länsirannan koulun MOK-teema on kulttuuri. Yhteiskoululla toimii lv. 2023-2024 kuten edellisenä lukuvuotena 0.-6. luokkien tiimi, 7.-9. luokkien tiimi sekä erityisopetuksen tiimi.

 

Yhteiskoulu lukuvuosisuunnitelma 2023-2024

Linkki lukuvuosisuunnitelman tekstiosuuteen

Länsiranta lukuvuosisuunnitelma 2023-2024

 

Vuoden 2023 talousarviossa esi- ja perusopetuksen toiminnallisia tavoitteita ovat oppilaiden ja opettajien tvt-taitojen kehittäminen, työhyvinvointi ja viihtyvyys sekä henkilöstön hyvä valmiustila muutoksiin (oppilasmäärät sekä Rantakankaan koulun siirtyminen yhteiskoululle).

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Tarja Puro

 

Päätösehdotus Hyvinvointivaliokunta hyväksyy esi- ja perusopetusta antavien koulujen, Lappajärven yhteiskoulun ja Länsirannan koulun, lukuvuosisuunnitelmat lukuvuodelle 2023 - 2024. Hyvinvointivaliokunta antaa sivistystoimenjohtajalle valtuudet hyväksyä virkamiespäätöksenä mahdolliset koulujen lukuvuosisuunnitelmien muutokset.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Tarja Puro puh. 044 3699 221, s-posti tarja.puro(at) lappajarvi.fi