Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 189


 

Tasearvojen määrittäminen maa- ja metsäalueille.

 

Kh 09.10.2023 § 189  

170/02.06.01/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Lappajärven kunta on saanut perintönä kiinteistön 403-404-2-35, jonka alaan kuuluvat seuraavat peruslohkot:

403-03826-35  1,44 ha

403-03828-37  0,27 ha

403-04792-31  0,47 ha

403-04793-32  0,47 ha.

 

Näille kiinteistöille tulee vahvistaa tasearvo kunnan kirjanpitoon. 

 

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen maaseutuyksikkö pitää yllä peltohehtaarien keskihintoja. Lappajärvellä vuonna 2021 tehtyjen vapaiden kauppojen perusteella pellon keskihinta on ollut 6791 €/ha. Lohkojen hintaan vaikuttaa lohkojen tukikelpoisuus, ojitus, lohkokoko, sijainti ja kulkuyhteys sekä viljelykunto. Lohkojen hintahaitari on suuri, keskimäärin 3000-10000 euron välillä.

 

Kiinteistön 403-404-2-35 arvosta on pyydetty maaseutuasiamiehen hinta-arvio. Arviossaan hän toteaa mm. seuraavaa: Lohkoja on viljelty aktiivisesti viimeksi vuonna 2018. Lohkot ovat puskittuneet, mutta otettavissa viljelyyn. Lohkoilla on säilynyt korvauskelpoisuus eli ovat tukikelpoisia. Lohkot ovat avo-ojitettuja, kulkuyhteys on hyvä, hieman haasteellisempi lohkolle 03826. Maaseutuasiamihen arvio on 3000 €/ha. Alueen keskihinnasata hinta-arviota pudottaa lohkojen pienuus, avo-ojitus sekä viljelemättömyys, mutta korvauskelpoisuus hieman nostaa hintaa.

 

Lohko 403-03828-37, 0,27 ha rajoittuu Lappajärven rantaan. Tästä lohkosta rakennustarkastaja on antanut rakennusoikeuteen ja hintaan liittyvän lausunnon. Lausunto esitellään kokouksessa.

 

Samaan perintöön kuuluu metsäkiinteistö 403-404-2-35, jonka pinta-ala on 19,73 ha. Foresta on antanut tästä hinta-arvion, joka on 13.863 euroa.

 

Kiinteistöllä on purkukuntoisia rakennuksia, joille ei määritellä arvoa.

 

Yhteenvetona kiinteistölle 403-404-2-35 tasearvoksi voidaan määritellä 36.000,00 euroa. Tasearvo merkitään maa- ja metsätiloihin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että kiinteistön 403-404-2-35 tasearvoksi määritellään 36.000,00 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi