Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kehitysvaliokunta
Pöytäkirja 04.10.2023/Pykälä 12


 

Arctic Cubic Center

 

Kehvk 04.10.2023 § 12  

162/14.00.01/2023  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Arctic Crater Lake area on Lappajärven Nykälänniemeen sijoittuva konsepti, jonka keskiössä on The Center of the Universe (Arctic Cubic center). Se muodostuu kompleksisesta rakennelmasta, joka hyödyntää avaruusteemaa mukaille sateliittimaisesti sen ympärille kehittyneet erillispalvelut.

 

UNESCO Global Geopark statuksen saaminen ensi yrittämällä kraatterijärven alueelle todistaa sen geologisen perimän voiman ja markkinallisuuden kansainvälisessä kovenevassa kilpailussa turistien ja alan ammattilaisten saamiseksi alueelle. Alueemme luontoarvoihin perustuva tuotteistus ei vieläkään ole sillä tasolla kuin sen kuuluisi olla. Kuitenkin jo tässä vaiheessa se ylitsevuotava ylistys UNESCOn taholta alueemme geologian esilletuonnin tavasta ja alueen toimijoiden sitoutumisessa sen vaalimiseen on osoitus siitä, että olemme oikealla tiellä.

 

Useimmat UNESCOn Global verkoston jäsenet kuin myös mielenkiintoiset vierailukohteet ympäri maailmaa ovat keskittyneet "yhden asian" ympärille. Maailmalla on valtavan hienoja vierailukohteita mm. kivettynyt metsäkeskus Arizonassa, valaskeskus Islannissa, avaruuskeskus Floridassa.. Meillä olisi em. perheeseen hyvinkin helposti saatavilla liitettyä kansainväliset mittapuut omaava meteoriittikeskus, koska pohjatyö on jo tehty. Lappajärven ja koko Geopark alueen tulevaisuus vaatii kuitenkin enemmän. Lappajärvi ei voi tyytyä keskinkertaisuuteen, vaan sen on pyrittävä parhaaseen.

 

Arctic Cubic Center on vastaus haasteeseen ja alueen elinvoimaisuuden lisäämiseen. Se tuo esille huikean 13,7 miljardin vuoden kestävän matkan alkuräjähdyksestä nykypäivään. Se voisi hahmottua kolmesta eri kokonaisuudesta:

  1. Arctic Science Cubic keskus, jossa esille tulevat alueemme luonnon aarteet, kärnäiitti, törmaystimantit, niiden syntyyn vaikuttanut avaruusosio, geologia, alueen ainutlaatuinen biologia, järvibiologia, järven kalat, arkeologiset löydökset tarinallistettuna jne.

 

  1. Arctic Experience Cubic keskus, jossa koetaan huikeat VR-matkat ja meteoriitin maahan törmäys, vietetään aikaa avaruuskapselihotellissa, ruokaillaan hyvin Geofoodin hengessä, seikkaillaan lasten maailmankaikkeus-teemapuistossa, tehdään uusia löytöjä tutkimusmatkaosastolla jne.

 

3. Arctic Education Cubic keskus, jossa opastetaan etenkin nuoria tutkimusmatkailijan rooliin, opetetaan Kraatterijärven erikoisuudet esim. timantinetsintä, annetaan erilaisia luontoon liittyviä kursseja ja järjestetään kansainvälisiä tapaamisia esim. astronauttien kanssa jne.

 

Arctic Cubic Center ei ole erillinen saareke, vaan on suuremman Arctic Crater Lake Arean keskiössä. Sen satellitteinä ovat mm. Halkosaaren teatteri ja tanssi, Kyrönsaaren kivikautinen saunaelämys, Golf kenttä ja arktinen siipirataslaiva, Aquarius saunamaailma, Kivitippu ja sen "Arktinen hoito-osasto", Rantakirppu ja sen arktiset aktiviteetit, kalastusmuseo jne. Arctic Cubic Center kokoaa kaikki palvelut ja elämykset saman katon alle, vaikka fyysisesti ovatkin erillään. Etäisyydet ovat kuitenkin merkityksettömät matkailijan näkökulmasta.

 

Arctic Cubic Center on hyvä esimerkki julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudesta teknisen työnjaon osalta sekä uusien innovaatioiden mahdollistamisessa yksityiselle sektorille. Koska Lappajärven kunta toimii koko Public Private Partnership- ajatuksen ajurina, vaatii se voimakasta markkinointia ja myyntityötä. Lappajärvi Invest Oy ja sille rekrytoitava henkilökunta voi keskittyä siihen, kunhan myyntivälineet saadaan kuntoon. Merkittävimmän osan näistä muodostavat hyvät suunnitelmat ja havainnekuvat. Niiden saaminen vaatii n. 30.000 € määrärahan.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanjohtajan kokouksessa antama päätösehdotus:

 Selvitetään hinta-arvio, jonka jälkeen asia otetaan uudelleen esille.  

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611 tai sami.alasara (at)lappajarvi.fi