Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 9


 

Päätös kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2023

 

Kh 16.01.2023 § 9  

290/02.00/2022  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) 35 §:n mukaan kotikuntakorvaus määräytyy kuntien ja muiden opetuksen järjestäjien esi- ja perusopetuksen toteutuneiden kustannusten perusteella erikseen 6-, 7-12- ja 13-15-vuotiaille.

 

Toteutuneet kustannukset määräytyvät mainitun lain 24 §:n mukaisesti vähennettynä kuitenkin kustannuksilla, jotka aiheutuvat erikoissairaanhoidossa olevan oppilaan perusopetuslaissa (628/1998) 4 a §:ssä tarkoitetun opetuksen tuesta sekä pidennetyn oppivelvollisuuden opetuksesta siltä osin kuin ne ylittävät toteutuneen kotikuntakorvauksen tason.

 

Toteutuneiden käyttökustannusten tietojen keruuseen ja tietopohjaan sovelletaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 25 §:ssä säädettyä. Kotikuntakorvauksen laskennassa käytetään varainhoitovuotta edeltävää vuotta edeltäneen vuoden tietoja toteutuneista kustannuksista. Jos mainitun ajankohdan mukaisia tietoja ei ole käytettävissä, käytetään tältä osin viimeisimpiä mainittua ajankohtaa edeltäviä tietoja. Vuoden 2023 kotikuntakorvauksen perusosan laskennassa on käytetty varainhoitovuotta edeltäneen kolmannen vuoden (2020) tietoja toteutuneista kustannuksista, koska vuodelta 2021 tietoa toteutuneista kustannuksista ei ole vielä ollut valtiovarainministeriön käytettävissä toimeenpanon edellyttämänä ajankohtana.

 

Kotikuntakorvauksen perusosa lasketaan jakamalla kuntien ja muiden opetuksen järjestäjien yhteenlasketut esi- ja perusopetuksen toteutuneet kustannukset kuntien painotetuilla 6-15-vuotiaiden määrällä. Kuntien painotettu 6-15 -vuotiaiden määrä saadaan kertomalla 6-vuotiaiden määrä luvulla 0,61, 7-12 -vuotiaiden määrä luvulla 1 ja 13-15-vuotiaiden määrä luvulla 1,60 ja laskemalla näin saadut tulot yhteen. Oppilaan iän mukaan määräytyvä kotikuntakorvaus saadaan kertomalla kotikuntakorvauksen perusosa seuraavasti:

 

 Ikä:  Kerroin:

 6-vuotias  0,61

 7-12-vuotias  1,00

 13-15-vuotias 1,60

 

Kotikuntakorvaus määräytyy 16-vuotiaalle opeusopetuslain 26 §:n 1 momentissa tarkoitettua perusopetusta suorittavalla oppivelvolliselle 13-15-vuotiaiden kotikuntakorvausperusteen perusteella.

 

Muu opetuksen järjestäjä kuin kunta saa 94 prosenttia kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 35 §:n 1-4 momentissa tarkoitetuista kotikuntakorvauksista.

 

Valtiovarainministeriö on päättänyt, että vuoden 2023 kotikuntakorvauksen perusosa on 7 436,67 euroa.

 

Jos kunta on tyytymätön kunnan kotikuntakorvauksen perusosaa koskevaan päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 51 §:n nojalla oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee päätöksen tiedokseen eikä hae päätökseen oikaisuvaatimusta.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi