Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 4


 

Lappajärvi Invest Oy:n perustaminen

 

Kh 16.01.2023 § 14 

 

Valmistelija Juha-Matti Näykki, tekninen johtaja

 

Lappajärven kunnan strategiatyössä on syksyllä 2022 nostettu useaan kertaan esille kehitysyhtiön perustaminen. Kehitysyhtiön perustaminen on myös kirjattu valtuuston hyväksymään, teknisen valiokunnan strategiatyöhön ja vuoden 2023 tavoitteisiin.

 

Kehitysyhtiön tavoitteena on ensisijaisesti vastata Lappajärven kunnan toimitila- ja liikekiinteistöongelmaan. Lappajärvellä ei nykyisellä tasolla ole riittävästi ja riittävällä tasolla olevia toimitiloja yrityksille ja muille toimijoille. Lappajärven kunta voi kehitysyhtiön kautta vastata tiedossa olevaan ongelmaan. Lisäksi perustettava kehitysyhtiö voi omistaa ja hallinnoida osakkeita, kiinteistöjä, osuuksia, tontteja ja vuokrata niitä.

 

Kehitysyhtiö pystyy tulevaisuudessa vastata Lappajärven kunnan matkailu- ja elinkeinotoiminnan kehittämisestä.

 

Kehitysyhtiö on osakeyhtiömuotoinen ja yhtiölle nimetään nelijäseninen hallitus. Yhtiö on voittoa tavoittelematon.

 

Lappajärven kunta ohjaa Kehitysyhtiön toimintaa kuntalain,

hallintosäännön ja konserniohjeistuksen mukaisesti. Kunta käyttää

ylintä valtaa yhtiökokouksessa sekä valitsee yhtiön hallituksen. Muutoin

kehitysyhtiön toiminnassa noudatetaan osakeyhtiölakia ja yhtiön

yhtiöjärjestystä.

 

Yhtiön alkuvaiheen riittävä pääomittaminen on toiminnan käyntiin lähdön

kannalta välttämätöntä. Yhtiön pääomittamiseksi on tarkoitus käyttää

alkuvuonna kunnan varaamaa 150 000 euron investointitukea, joka sijoitetaan yhtiön sijoitetun vapaan pääoman rahastoon (SVOP-rahasto).

 

Kehitysyhtiöön ei alkuvaiheessa palkata työntekijöitä vaan toimitusjohtaja hoitaa tehtäviä pääsääntöisesti siihen saakka, kun matkailun markkinan kasvun edellytykset on saavutettu.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Lappajärven kunnanhallitus esittää valtuustolle, että:

Lappajärven kunta perustaa kehitysyhtiön, Lappajärvi Invest Oy:n, joka tulee kunnan 100 %:n omistukseen.

Lappajärven kunta sijoittaa yhtiöön 150 000 euron suuruisen pääomasijoituksen, joka kirjataan sijoitetun vapaan pääoman rahastoon (SVOP-rahasto). Raha on varattu vuoden 2023 investointiosaan, maanhankintaan.

Lappajärven valtuusto valtuuttaa kunnanhallituksen ryhtymään toimiin osakeyhtiön perustamiseksi, mukaan lukien valmistelemaan ja hyväksymään perustettavan yhtiön yhtiöjärjestys- ja perustamisasiakirjat.

 

Kj:n muutettu päätösesitys

 Kunnanjohtaja muuttii esitystään siten, että Lappajärven kunta sijoittaa yhtiöön 100.000 euron suuruisen pääomasijoituksen, joka kirjataan sijoitetun vapaan pääoman rahastoon (SVOP-rahasto). Muilta osin alkuperäinen esitys pysyy ennallaan.

 

Päätös Hyväksyttiin

 

Lisätietoja antaa kunnanjohtaja Sami Alasara, puh. 044 3699 611 tai 06 2412 5611, sähköposti etunimi.sukunimi@lappajarvi.fi.

 

 

Kv 24.04.2023 § 4  

270/00.01.02/2022  

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

  

 

Päätös Hyväksyttiin.