Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 34


 

Kunnanviraston aukioloajat v. 2023

 

Kh 20.02.2023 § 34  

317/00.01.02/2022  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

 Vuonna 2023 on pyhiä seuraavasti:

- toukokuussa helatorstai on 18.05, jolloin pe 19.05 jää välipäiväksi

-joulun ns. välipäivät ovat ke 27.12 - pe 29.12.2023

 

Moni henkilökunnasta pitää tuolloin vuosilomapäiviä, joten on perusteltua pitää kunnanvirasto suljettuna.

 

Usean vuoden ajan kunnanvirasto on ollut suljettuna neljän viikon ajan heinäkuussa. Käytäntö on osoittautunut toimivaksi. Myös joulun jälkeisinä välipäivinä moni henkilökunnasta on perinteisesti pitänyt vuosilomaa, joten silloinkin kunnanvirasto voisi olla suljettu.

 

Kunnalle on aiemmin jonkin verran tullut palautetta siitä, että erityisesti kesän sulkemisaikana pitäisi olla mahdollista hoitaa joitakin asioita kuntaan päin. Asiointitarve on koskenut lähinnä rakennusvalvontaa. Kunnan otettua käyttöön lupapiste.fi -palvelun, jonka kautta lupa-asiointi hoituu joustavasti ei aiemman kaltaista palautetta enää ole tullut. Kyseisen palvelun kautta informoidaan myös siitä, milloin lupaviranomainen on fyysisesti paikalla.

 

Kesäloma-aikana myös kaikki muut viranomaistahot ovat lomilla, joten asiat eivät kuitenkaan etene, koska koko Suomi on pysähdyksissä. Tällöin pelkkä mahdollisuus laittaa asioita vireille riittää.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunnanvirasto on suljettu 19.5.2023 ja 27.-29.12.2023 sekä 03.07-30.07.2023 vuosilomien vuoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi