Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 37


 

Kiinteistö Oy Lappajärven Virastotalon yhtiökokous

 

Kh 20.02.2023 § 37  

331/00.03.01/2022  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Lappajärven kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen mukaan omistajaohjauksesta vastaa kunnanhallitus. Kunta huolehtii siitä, että kunnan edustajat kunnan määräysvallassa olevissa yhtiöissä toimivat kunnan strategisessa suunnittelussa sekä toiminnan ja taloudenohjauksen ohjauksessa asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja että näiden yhteisöjen toiminnasta ja taloudesta on saatavissa riittävästi seurantatietoa.

 

Ohjeen mukaan kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen pitää toimittaa vuosikokousten kokouskutsut tai vastaavat asiakirjat hyvissä ajoin ennen kokousta kunnanhallitukselle. Kunnanhallitus tai kunnanjohtaja käsittelee mahdollisuuksien mukaan kokouskutsut ja niihin liittyvät esityslistat sekä antaa tarvittaessa kuntaa edustaville henkilöille tarpeelliseksi katsomansa toimintaohjeet kuntastrategian ja muiden kunnan tavoitteiden toteuttamiseksi.

 

Kiinteistö Oy Lappajärven virastotalon hallitus on lähettänyt Lappajärven kunnalle kutsun varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 22.2.2023 klo 13.00. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 § mukaisesti varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat.

 

Esityslistan oheismateriaalina on jaettu kokouksen esityslista. Muu materiaali on nähtävissä kokouksessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa tarvittaessa kuntaa edustaville henkilölle tarpeelliseksi katsomansa toimintaohjeet.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi yhtiökokouksen asialistan.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi