Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointivaliokunta
Pöytäkirja 12.04.2023/Pykälä 26


 

Sivistystoimen lisämäärärahaesitys: valmistava opetus ja esiopetus

 

Hyvvk 12.04.2023 § 26  

379/02.02.00/2022  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Tarja Puro

 

Lappajärven koulutoimessa on lukuvuoden 2023-2024 opetuksen valmistelussa tullut tarve lisätä opetusta ja toimintaa kahdella eri osa-alueella.

 

Valmistava opetus

Esiopetukseen on hakenut 3 sellaista lasta, jotka tarvitsevat koko lukuvuodeksi valmistavan opetuksen. Lisäksi tänä lukuvuonna valmistavaan opetukseen on tullut lukuvuoden aikana 4 oppilasta, joiden valmistava opetus jatkuu vielä syyslukukaudella 2023. Valmistavaa opetusta annetaan pääsääntöisesti yksi vuosi. Jamille on hakenut edelleen venäläisiä opiskelijoita, joiden mukana on yleensä tulleet perheet ja perusopetusikäisiä lapsia. Vielä ei ole tiedossa tulevien ja Jamille pääsevien opiskelijoiden ja sitä myöten perusopetukseen tulevien lasten määrä. Nämä lapset tarvitsevat koulupolkunsa alkuun myös lukuvuoden mittaisen valmistavan opetuksen.

 

Lappajärven kunta on viimeiset kaksi vuotta ostanut valmistavan opetuksen opettajan työpanoksesta 50 % Alajärven kaupungilta. Koska jo nyt keväällä on tiedossa tarve 100 % opettajatyöpanokselle, lisämäärärahaa haetaan jo valmisteluvaiheessa.

 

Valmistavaan opetukseen on varattu tämän vuoden talousarvioon 20.000 euroa ostopalveluihin. Tästä summasta pitää siirtää 8.400 euroa henkilöstömenoihin (42 %) ja pyytää 10.400 euroa lisämäärärahaa, jotta syksyn palkkakustannukset saadaan katettua. Opettaja on tiedossa, joten rekrytointia ei tarvitse tehdä.

 

Esiopetus

Hyvinvointivaliokunta on päättänyt 14.3.2023 § 21, että lukuvuonna 2023-2024 päiväkoti Ullanlinna on esiopetuspaikkana erikoistapauksissa. Päätöksen esiopetuksen varhaiskasvatuspaikasta tekee Alajärven varhaiskasvatusjohtaja. Asiasta on käyty neuvottelut Lappajärven sivistystoimen ja Alajärven sivistystoimen kanssa. Alajärven varhaiskasvatus laskuttaa Lappajärven kunnalta yhden esioppilaan kustannukset esiopetuksen osalta. Kustannukset on arvioitu loppuvuodeksi yhteensä 10.250 € (5 kk):

  • esiopettajan palkka 1000 €
  • ohjaajan palkka (60 % työajasta) 8550 €
  • sijaiskulut 500 €
  • oppimateriaalit 200 €

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Tarja Puro

 

Päätösehdotus Hyvinvointivaliokunta esittää kh:lle ja edelleen kv:lle, että sivistystoimeen myönnetään lisämääräraha seuraaville kustannuspaikoille:
- valmistava opetus 10.400 euroa ja siirretään ostopalveluista henkilöstömenoihin 8.400 euroa
- esiopetus 10.250 euroa ostopalveluihin.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Tarja Puro puh. 044 3699 221, s-posti tarja.puro(at) lappajarvi.fi