Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.01.2024/Pykälä 4


 

Kymppi alueen kuntien TKI-toiminnan edistäminen -hanke, kuntaraha

 

Kh 08.01.2024 § 4  

234/00.01.05/2023  

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Etelä-Pohjanmaan liiton AKKE-rahoituksella tuetaan alueellisia innovaatioekosysteemejä ja vahvistetaan erityisesti kuntien kehitysyhtiöiden ja muiden yritysten kehittämisorganisaatioiden kytkemistä mukaan. Tavoitteena on välillisesti lisätä TKI-toimintaa tekevien yritysten määrää ja parantaa näiden yritysten innovaatiokyvykkyyttä tukemaan kysyntä- ja asiakaslähtöistä arvonluontia.

 

Tältä pohjalta Invest Lapua Oy on yhdessä alueen elinkeinotoimijoiden kanssa valmistellut hankkeen:

Kymppi kuntien alueen TKI-toiminnan edistäminen

 

Kymppi-alueella ei ole kokonaisuutena vielä tehty tiivistä yhteistyötä, mutta sen eri puolilla on erinomaisia esimerkkejä innovaatioista ja yleensä TKI-toiminnoista. Näistä esimerkkeinä esim. Ähtärin seudun veneenrakennus-osaaminen, Järviseudun vahva alumiiniosaamiskeskittymä, Härmänmaan maatalouskoneosaaminen ja Thermopoliksen osaamiskeskittymä energia- ja kestävän kehityksen asioissa sekä Alavuden julkisivurakentamisen klusteri. Osaamista löytyy paikoittain hyvinkin runsaasti ja toisaalla siitä on niukkuutta. Koko maakuntamme on TKI-toiminnoissa valtakunnan tasolla tarkastellen heikommassa päässä, joten siinä on parannettavaa.

 

Invest Lapua Oy hakee rahoitusta alueelta hankkeen vastinrahoitukseen oheisen taulukon mukaisesti:

Hankeajalle 1.2.2024 - 31.1.2026, kokonaiskustannusarvio 180 663 €Josta muu julkinen rahoitus yhteensä 17 843 € 18 289 € 36 133 € josta:

 

 

Väkiluku

v 2024

v 2025

yhteensä

Alajärvi

9183

2405 €

2466 €

4871 €

Alavus

11102

2908 €

2981 €

5889 €

Evijärvi

2346

615 €

630 €

1245 €

Kauhava

15116

3960 €

4058 €

8018 €

Kuortane

3437

900 €

923 €

1823 €

Lappajärvi

2820

739 €

757 €

1496 €

Lapua

14099

3693 €

3785 €

7479 €

Soini

1942

509 €

521 €

1030 €

Vimpeli

2671

700 €

717 €

1417 €

Ähtäri

5403

1415 €

1451 €

2866 €

Alueen väkiluku yhteensä 2022

68119

17.844 e

18.289 €

36.133 €

 

 

Invest Lapua Oy hakee hankkeen osarahoitukseen Lappajärven kunnalta 739 € + 757 €, kahden vuoden aikana yhteensä 1 496 €.

 

Esityslistan liitteenä hankesuunnitelma: Kymppi kuntien alueen TKI-toiminnan edistäminen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus sitoutuu Invest Lapua Oy:n hakkeen kuntarahoitusosuuteen kahden vuoden aikana yhteensä 1496 euroa edellyttäen, että muut kunnat tekevät myönteisen päätöksen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi