Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.01.2024/Pykälä 6


 

Kuntarahoitus tarhausalan tuki-ja kehittämishankkeeseen

 

Kh 08.01.2024 § 6  

237/00.01.05/2023  

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Kauhavan kaupunki lähettänyt esityksen kuntarahoituksesta tarhausalan tuki- ja kehittämishankkeeseen.

 

Tarhausalaan on vaikuttanut viime vuosina useat toimintaympäristön haasteet, kuten korona, Ukrainan sota ja lintuinfluenssa. Tämän takia Kauhavan kaupunki kutsui syksyllä 2023 alueen tarhaajat, lähialueen kunnat ja alan edunvalvonta- ja koulutusjärjestö FIFURin edustajat saman pöydän ääreen keskustelemaan tarhausalan tilanteesta.

 

Tapaamisen perusteella sovittiin, että Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto tekee yhdessä Kauhavan kaupungin kanssa selvityksen, jossa haastatellaan kaikki Etelä-Pohjanmaan maakunnan vajaat 100 turkistarhaajaa. Selvityksen tavoitteena oli kartoittaa mm. tarhaajien taloudellista tilannetta, työssä jaksamista, tulevaisuuden näkymiä sekä tuki- ja kehittämistarpeita.

 

Selvityksen kysymykset laadittiin Kauhavan kaupungin, TE-Toimiston, tarhaajien ja Pohjois-Suomen Turkiseläinten Kasvattajat ry:n yhteistyönä. Kysely ja sen toteutus olivat luottamuksellisia ja siihen liittyvät haastattelut toteutettiin marraskuun 2023 aikana. Selvityksessä kerättyä tietoa on hyödynnetty hankkeen ja tarhaajia tukevien jatkotoimien suunnittelussa.

 

Tarhausalan tuki- ja kehittämishankkeen tavoitteet jakaantuvat kolmeen alakohtaan. Tavoitteena on:

-          tarjota tarhaajille vertaistukea haasteellisessa tilanteessa, oli päätös sitten jatkaa tarhaustoimintaa tai kehittää uutta liiketoimintaa,

-          edistää tarhaajien yrittäjäosaamista ja tarjota tarvittavaa koulutusta nykyisen liiketoiminnan kehittämiseen ja

-          tarjota tarhaajille mahdollisuuksia uuden liiketoiminnan suunnitteluun ja monipuolistamiseen.

 

Hankkeen rooli on toimia sparraajana. Varsinaiset yrityskohtaiset liiketoiminnan kehittämistoimenpiteet toteutetaan hankkeen ulkopuolella. Hankkeen hallinnoija on Kauhavan kaupunki, hankeaika on 1.3.2024 - 31.5.2025 ja hankkeen toteutusalue Etelä-Pohjanmaa. Hankkeen kohderyhmänä on Etelä-Pohjanmaalla toimivat tarhaajat.

 

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 101.639 euroa, johon esitetään rahoitusta omaehtoisena AKKE-rahoituksena Etelä-Pohjanmaan liitolta 80 %. Kuntarahoituksen osuus hankkeessa on 20 %. Kuntarahoitus esitetään jakaantuvaksi kunnittain tarhauskunnille tarhojen lukumäärän perusteella.

 

Kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma

Kustannusarvio

2024

2025

Yhteensä

Palkat sivukuluineen

48.047 €

24.552 €

72.599 €

Laskennalliset yleiskutannukset 40 %

19.219 

9.821 €

29.040 €

Yhteensä

67.266 €

34.373 €

101.639 €

 

 

Rahoitus

Tarhoja

%-osuus

2024 euroa

2025 euroa

Yhteensä

Haettava rahoitus E-P:n liitto

 

80 %

53.813 €

27.498 €

81.311 €

Kuntarahoitus

 

20 %

13.453 €

6.875 €

20.328 €

Alajärvi

5

5,75 %

773 €

395 €

1.168 €

Evijärvi

15

17,24 %

2.320 €

1.185 €

3.505 €

Isokyrö

1

1,15 %

155 €

79 €

234 €

Kauhava

45

51,72 %

6.959 €

3.556 €

10.514 €

Kuortane

2

2,30 %

309 €

158 €

467 €

Lappajärvi

13

14,94 %

2.010 €

1.027 €

3.037 €

Lapua

2

2,30 %

309 €

158 €

467 €

Seinäjoki

2

2,30 %

309 €

158 €

467 €

Teuva

1

1,15 %

155 €

79 €

234 €

Vimpeli

1

1,15 %

155 €

79 €

234 €

Yhteensä

87

100,0 %

13.453 €

6.875 €

20.328 €

Yhteensä

 

 

67.266 €

34.373 €

101.639 €

 

 

Kauhavan kaupunki pyytää kuntien mahdollista rahoituspäätöstä hankkeeseen tammikuun 2024 loppuun mennessä. Päätökset pyydetään lähettämään osoitteeseen kirjaamo@kauhava.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää sitoutua tarhausalan tuki- ja kehittämishankkeen kuntarahaosuuteen kahden vuoden aikana yhteensä 3.037 eurolla edellyttäen, että muut kunnat tekevät myönteisen päätöksen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi