Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.01.2024/Pykälä 8


 

Sopimus palveluliikenteen jatkumisesta 1.1.2024 lähtien

 

Kh 08.01.2024 § 8  

4/08.01.01/2024  

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Lappajärven kunnalla on ollut sopimus Pahkakankaan Liikenteen kanssa kutsuohjatusta palveluliikenteestä. Tämän palvelun on viimeksi kilpailuttanut Järvi-Pohjanmaan perusturva yhdessaä toimintakeskuksen asiakkaiden kuljetuksen ja Ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan kuljetusten kanssa. Kaksi viimeksi mainittua sopimusta siirtyivät vuoden 2023 alusta lukien Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle. Kyseessä oli siis jakautuva sopimus.

 

Sopimus on tehty ajalle 1.8.2020 - 31.12.2022 ja sopimukseen sisältyy optio enintään yhdestä lisävuodesta.

 

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Lappajärven kunta ja Pahkakankaan Liikenne ovat hyväksyneet Järvi-Pohjanmaan perusturvalautakunnan esityksen korvauksen 307,84 euroa/toimintapäivä jakautumisesta seuraavasti:

-          Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue 230,88 €/toimintapäivä

-          Lappajärven kunta 76,96 €/toimintapäivä

 

Pahkakankaan Liikenne on ilmoittanut korottavansa toimintapäivän hintaa 01.01.2024 lukien siten, että toimintapäivän uusi hinta on 93,51€/pv.

 

Käydyn keskustelun pohjalta Lappajärven kunnalla on mahdollisuus tehdä vuodelle 2024 jatkosopimus Pahkakankaan Liikenteen kanssa joko koko vuodeksi tai heinäkuun 2024 loppuun sakka.

 

Kutsuohjattu palveluliikenne tulee kilpailuttaa vuoden 2024 aikana joko yhdessä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa tai siten, että kilpailutukseen yhdistetään koulukyydit. Koulukyydit tulee myös kilpailuttaa vuoden 2024 aikana.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä, että kutsuohjattu palveluliikennesopimusta Pahkakankaan Liikenteen kanssa jatketaan heinäkuun 2024 loppuun saakka.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi