Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 17


 

Lupa osallistua Tarton matkalle/Alasara

 

Kh 22.01.2024 § 17  

33/04.04.02/2024  

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

 Tartton maakuntaliiton johtaja Sven Tobreluts on esittänyt 7.9.2023 eRural Resilience -hankkeen kokouksessa Tarttossa kutsun Tarttoon JPYP:n toimialueen kuntojohdoille (JPYP on osatoteuttajana hankkeessa).

 

 Matka on JPYP:n hallituksen hyväksymässä toimintasuunnitelmassa 2024; kansainvälistymispalveluiden toimenpiteissä.

 

 Matkan aikana tutustutaan mm. sTARTUp-tapahtumaan ja Villa Tammekaan sekä Tarton EU:n kulttuuripääkaupunki avajaistapahtumaan.

 

 Matkasta aiheutuvat kustannukset ovat noin 800,00 euroa/osallistuja ja ne laskutetaan jälkikäteen osallistujaorganisaatioilta.

 

 Kuntajohtajasopimuksen 6.3. kohdan mukaan kunnanjohtajan ulkomaille tehtävistä virkamatkoista päättää kunnanhallitus.

 

 

Esittelijä Hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää kunnanjohtaja Sami Alasaralle luvan osallistua Tartton matkalle 24.-27.1.2024.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Kunnanjohtaja Sami Alasara ilmoitti olevansa esteellinen (intressijäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi