Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 19


 

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätökset valtionosuus-/rahoituspäätöksistä vuodelle 2024

 

Kh 22.01.2024 § 19  

37/02.05.01.01/2024  

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut seuraavat valtionosuus-/rahoituspäätökset vuodelle 2024:

 

-          Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös esi- ja perusopetuksen yksikköhinnoista vuodelle 2024

-          Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös perusopetuslaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikköhinnoista ja ohjaustuntien laskennallisista määristä vuonna 2024

-          Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2024

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriöin valtionosuuspäätöksen mukainen maksu maksetaan valtiovarainministeriön kautta. Se on yhdistetty kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta säädetyn lain mukaisesti kunnalle tuleviin maksuihin.

 

Päätöksistä voi tehdä oikaisuvaatimuksen kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista opetus- ja kulttuuriministeriölle.

 

Päätökset on jaettu esityslistan oheismateriaalina.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee päätökset tiedokseen eikä tee oikaisuvaatimusta päätöksistä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi