Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 29


 

Kiinteistön Savela IV hankinta

 

Kh 05.02.2024 § 29  

12/10.00.01/2024  

 

 

Valmistelija Juha-Matti Näykki, tekninen johtaja

 

Lappajärven kuntaa on lähestytty kiinteistön Savela IV myynnillä. Kiinteistö Savela IV sijaitsee Nykälänniemessä, Nykäläntien varrella. Kaupan kohde sijaitsee VL alueella.

 

Toimivalta

Lappajärven kunnan hallintosäännön 24 § Kunnanhallituksen tehtävät ja toimivalta mukaan kunnanhallitus päättää määrärahojen puitteissa enintään 100.000,00 euron maakaupoista.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hankkia kiinteistön Savela IV kauppakirjaluonnoksen mukaisesti.

Kunnanhallitus päättää lisäksi, että tekniselle johtajalle myönnetään oikeus teknisiin, kauppaan merkitykseltään vähäisiin korjausiin, mikäli se on tarpeellista.

 

Kj:n muutettu esitys Kunnanhallitus päättää jättää asian pöydälle.

 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti kunnanjohtajan muutettu esitys.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että paikalla oli kutsuttuna asiantuntijana tekninen johtaja Juha-Matti Näykki. Hän poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.