Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 52


 

Valtuustoaloitteet

 

Kh 13.03.2023 § 44 

 

Valmistelija 

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä kunnalle aloit­tei­ta sen toimintaa koskevissa asioissa. Palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita palveluaan koskevassa asiassa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloit­teen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vä­hin­tään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloit­teet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Hallintosäännön 157-159 § koskee kunnan asukkaiden aloitteita ja 127 § koskee valtuutettujen aloitteita. Niiden mukaan kun­nan­hal­li­tuk­sen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luet­te­lo sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kunnan toimintaa kos­ke­neis­ta aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Val­tuus­to voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

  1. Valtuustoaloite 1/2022 (3/00.01.02/2022) Energiatehokkuuden lisääminen Lappajärven kunnassa

 

Teknvk 21.02.2023 § 13

Lappajärven kuntaan on jätetty valtuustoaloite koskien energiatehokkuuden lisäämistä. Aloitteessa on nostettu esille erilaisia keinoja energiatehokkuuden lisäämiseen.

 

Lappajärven kunnassa on päätettykin vuoden 2022 syksyllä päättää panostaa energiatehokuuden lisäämiseen. Vuodelle 2023 on varattu valtuuston hyväksymässä investointiosassa energiatehokkuuden parantamiseen 20.000,00 euroa. Investointirahalla voidaan hankkia esimerksiksi ilmalämpöpumppuja tai aurinkopaneeleita.

 

Lappajärven kunta tulee vuoden 2023 aikana sijoittamaan energiatehokkuusinvestoinnit omistamiinsa kiinteistöihin.

 

Vuoden 2024 investointilistalle tekninen valiokunta esittää varattavaksi nykyistä suurempaa investointirahaa.

 

Päätös: Tekninen valiokunta merkitsee tiedoksi tehdyt toimenpiteet ja toteaa valtuustoaloitteen hyväksytysti käsitellyksi.

 

 

Esittelijä Hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee valtuustoaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet tiedokseen ja antaa ne edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 

Kv 24.04.2023 § 6 

 

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kh 11.03.2024 § 52  

6/00.01.02/2022  

 

 

 

 

  1. Valtuustoaloite Rantakankaan koulun välineistöstä 1/2023

 

 sivistysjohtaja Tarja Puro

 

 Valtuutetut (16 allekirjoittanutta) ovat tehneet 24.4.2023 valtuustoaloitteen, jonka mukaan

 1) Rantakankaan koulun liikuntavälineet säilytettäisiin koulun liikuntasalissa jatkokäyttöä varten ja

 2) keittiön välineistö siirrettäisiin Itäkylän nuorisoseuran ja metsästysseuran käyttöön. 

 

 Sivistystoimi toteaa, että Rantakankaan koululta on siirretty joko Länsirannan koululle tai Lappajärven yhteiskoululle tähän mennessä lähinnä opetusvälineistöä. Tarkoitus on tyhjentää liikuntasali niin, että sen käyttötarkoitus palautuu takaisin liikunnan harrastamiseen. Tätä varten sieltä poistetaan kaikki opetusmateriaali ja kalusteet.

 

 Suurinta osaa tarvitaan kunnan muilla kouluilla. Yhteiskoululle ja Länsirannan koululle tarpeettomat kalusteet ja välineet voidaan jättää koululle, jolloin niiden käyttöä voivat harkita seurat. Kouluille tarpeettomia ovat mm. liikuntasalissa olevat valkokankaat ja kaksi videotykkiä sekä muutamat kaiuttimet. Kun kouluille tarpeettomat välineet saadaan tarkkaan listattua, voidaan lista toimittaa kyläyhdistykselle. Rantakankaan koulun siirtyvistä tavaroista on ollut tarkka listaus lukuvuoden 2022-2023 alusta asti. 

 

 Kohdasta 1) eli liikuntavälineistä sivistystoimi ja perusopetus toteaa, että liikuntasalin varastosta on viety Länsirannan koululle osa sählymailoista (Rantakankaalla tällä hetkellä 38 sählymailaa) sekä muutama patja (koululla on parikymmentä patjaa) sekä vanha kuperkeikkamatto, koululla olleet luistimet, muutamat kypärät ja huonokuntoiset jääkiekkomailat. Lähes kaikki liikuntavälineet ovat siis edelleen Rantakankaalla. Liikuntasalin varasto on täynnä liikuntavälineitä; koululta löytyy myös mm. koululiikuntaan käytettävä hyppypenkki, jolle olisi käyttöä Länsirannan koululla. Varastossa on jonkin verran myös koulun askarteluvälineitä, jotka siirretään yhteiskoululle. Sivistystoimen näkökanta on ollut koko ajan, että liikuntasali jäisi kylän käyttöön. Teknisen toimen pitää tehdä salissa koulutavaroiden poistuttua muutostöitä, mm. poistaa väliseinät. Salin jakavan verhon saa vedettyä salin sivuun, joten sen poistamista kannattaa harkita vasta myöhemmin. Lappajärven kunnan on erikseen päätettävä, millaisen sopimuksen se tekee esim. kyläyhdistyksen kanssa salin käytöstä ja ylläpidosta (koulua ei käydä enää siivoamassa). 

 

 Kohdasta 2) eli keittiön välineistöstä sivistystoimi ja perusopetus toteaa, että kunnan muissa kiinteistöissä ei ole tarvetta keittiön välineistölle. Sivistysjohtaja ja emäntä ovat käyneet inventoimassa keittiön yhdessä Itäkylän edustajien kanssa 27.4.2023. Edustajien kanssa on käyty keskustelua erityisesti keittiövälineistöstä jo aiemmin. Inventoinnin yhteydessä sovittiin, että yhteiskoulun keittiölle siirretään muoviset lautaset sekä yhteiskoululta Rantakankaalle siirretyt juomalasit sekä varhaiskasvatukseen siirretään yksi pakastin. Loput laitteet, kalusto sekä välineet jäävät luovutettavaksi. Keittiön kohdalla voidaan todeta, että myös ruokasalin kalusteet ovat seurojen käytettävissä. Keittiövälineistön luovuttamisesta tulee tehdä myös erillinen sopimus. 

 Rantakankaan koululla pidetään myyjäiset 11.5. Kerätyt varat käytetään tämän kevään Rantakankaan koulun oppilaiden luokkaretkeen. Myyjäisissä myydään koulun tarpeetonta opetusvälineistöä, mm. kuvallisia opetustauluja, joitain pieniä opetusvälineitä sekä kirjoja. Myytävät artikkelit on arvioitu muille kouluille siirtämättömiksi sekä keittiöön tai liikuntasaliin sopimattomiksi. Samoin toimittiin kun Kirkonkylän koulun lakkasi toimimasta.

 

 Erikseen on syytä mainita, että Rantakankaan koulun piha-alueen ulkoleikkivälineistö voidaan myös luovuttaa kylän käyttöön, niin että kylä huolehtii niiden käytöstä ja kunnosta. 

 

Päätösehdotus: 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi valtuustoaloitteiden johdosta tehdyt toimenpiteet ja merkitsee aloitteet loppuun käsitellyiksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla, kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä sekä sillä, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa, on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. (21.5.2021/419)

 

 Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

 Hallintosäännön 165 -167 pykälät käsittelevät kunnan asukkaiden aloiteoikeutta ja hallintosäännön 15 luku käsittelee valtuutetun aloite- ja kyselyoikeutta.

 

 Valtuustoaloitteet

 

  1. Valtuustoaloite 1/2022 (3.00.01.02/2022) Energiatehokkuuden lisääminen Lappajärven kunnassa

 

 Kunnanvaltuuston 24.4.2023 kokouksen jälkeen tekninen toimi on hankkinut ilmalämpöpumppuja ja kunnan talousarviossa vuodelle 2024 on 30.000 euron määräraha energiatehokkuuden parantamiseen.

 

  1. Valtuustoaloite Rantakankaan koulun välineistöstä 1/2023

 

 Kunnanhallitus on kokouksessaan 11.3.2023 käsitellyt hyvin laajasti aloitteen johdosta jo tehdyt ja myöhemmin toteutettavat toimenpiteet. Todetaan vielä, että liikuntavälineet ovat jääneet suurimmalta osalta Rantakankaan koululle ja sali on kyläläisten sekä yhdistysten käytössä. Sopimus laaditaan erikseen. Varaukset pitää tehdä Timlen kautta. Metsästysseuran kanssa on yhteisellä käynnillä viime keväänä sovittu keittiön kalusteista, mitkä se saa haltuunsa.

 Kunta siivoaa liikuntasalin ja pukuhuoneet kerran viikossa.

 

 Rantakankaan koululla pidettiin myyjäiset ja varat käytettiin viime keväänä koulun retkiin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi valtuustoaloitteiden johdosta tehdyt toimenpiteet ja merkitsee aloitteet loppuun käsitellyiksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.