Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023 klo 18:00 - 19:50

Pykälä   Otsikko  
58   Alajärven varhaiskasvatuksen muutosesitys varhaiskasvatuksen tilaukseen: Itämuksulan lakkauttaminen
59   Taiteen prosenttiperiaate Lappajärven kunnan uudiskohteissa
60   Lappajärvi-paketti
61   Sopimus Lappajärven kunnan ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen kustannusten jakamisesta erityishuollon piirissä olevien peruskoululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta
62 Lappajärven kunnan ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen työllisyydenhoitoa koskeva sopimus
63   Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalveluverkoston johtoryhmän asettaminen vuosille 2023 - 2024 sekä työllisyyden hoidon yhteisen työn kehittämistä ja seurantaa varten kunnan yhdyshenkilön nimeäminen
64   Määräaikaisen työntekijän palkkaaminen sekä lisämääräraha
65 Rantakankaan koulun vanhempien kirje
66   Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen osoittaman kertyneen ylijäämän jakamisperuste
67   Perusturvalautakunnan talousarvion 2022 ylitykset
68   Lappajärven kunnan tilinpäätös 2022
69   Julkisuuslain 24.1 §:n mukainen asia
70   Ilmoitusasiat

Osallistuja Tehtävä
Ala-aho Ville Puheenjohtaja
Kuoppala Petri Varapuheenjohtaja
Honkaniemi Heikki Jäsen
Lammi Pirkko Jäsen
Luoma Vesa Jäsen
Juttuniemi Aku-Matti Varajäsen
Lamminen Keijo Varajäsen
Ollila Jari Kv:n pj
Angervisto Marko Kv:n I vpj
Väkeväinen Ville Kv:n II vpj
Alasara Sami kunnanjohtaja/esittelijä
Huhtala Päivi hallintojohtaja/pöytäkirjanpitäjä
Tarja Puro sivistysjohtaja