Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 68


 

Lappajärven kunnan tilinpäätös 2022

 

Kh 27.03.2023 § 68  

382/02.02.02/2022  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Kuntalain (410/2015)) 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.

 

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös.

 

Kunnan talousarviossa 2022 oli toimintatuotoiksi (ulk./sis.) arvioitu 3.550.046 euroa ja budjettimuutoksia ei toimintatuottoihin tehty. Toteutuma oli 4.281.828,32 euroa eli toimintatuotot toteutuivat 120,6 %:sesti. Toimintakuluiksi oli arvioitu -24.817.966 euroa ja budjettimuutosten jälkeen

-245.253.666 euroa. Toteutuma oli -25.881.477 euroa eli toimintakulut toteutuivat 102,5 %:sesti.

Ulkoiset/sisäiset toimintatuotot ja -kulut, vertailu muutosbujdettiin nähden:

- Yleishallinnon toimintatuotot ylittyivät 75.558 euroa ja toimintakulut alittuivat 89.634 euroa,

- Sosiaali- ja terveystoimen toimintakulut ylittyivät 300.892 euroa

- Sivistystoimen toimintatuotot ylittyivät 419.528 euroa ja toimintakulut ylittyivät 413.345 euroa.

- Muut palvelut toimintatuotot alittuivat 48.784 euroa ja toimintakulut alittuivat 127.475 euroa

- Teknisen toimen toimintatuotot ylittyivät 279.760 euroa ja toimintakulut ylittyivät 207.847 euroa.

- Elinvoimapalvelujen toimintatuotot ylittyivät 5.720 euroa ja toimintakulut alittuivat 77.164 euroa.

 

Järvi-Pohjanmaan perusturva on tuottanut Lappajärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen peruspalvelut vuoden 2019 alusta lukien. Perusturvan tilinpäätös sisältyy kunnan tilinpäätöskirjaan.

 

Verotuloiksi oli arvioitu 10.327.000 euroa ja toteutuma oli 10.236.641 euroa eli verotulot alittuivat 90.358 euroa. Valtionosuuksiksi oli arvioitu 12.447.000 euroa ja toteutuma oli 12.489.562 euroa eli toteutuma oli 42.562 euroa parempi. Vuosikatteeksi muodostui 1.276.523 euroa. Suunnitelman mukaiset poistot olivat 1.025.198 euroa.

 

Kunnan tilikauden ylijäämäksi muodostui varausten ja rahastojen muutosten jälkeen 278.111 euroa.

 

Investointimenot olivat -2.058.806 euroa, rahoitusosuudet investointeihin olivat 430.550 euroa. Investoinnit netto olivat -1.624.512 euroa.

 

Kunnan palveluksessa oli 93 henkilöä vuoden lopussa, joista 74 oli toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa. Määräaikaisia, työllistettyjä ja sijaisia oli yhteensä 19. Tilinpäätös sisältää myös henkilöstökertomuksen.

 

Tilinpäätös on laadittu oletuksella, että Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ylijäämä jaetaan peruspääomien suhteessa ja se on kirjattu rahoitustuotoksi. Mikäli Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallitus päättää muuttaa jakoperustetta siten, että ylijäämä jaetaan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin jäsenkuntien kesken palvelujen oston suhteessa, vaikuttaa se niin kunnan ylijäämän suuruuteen kuin myös kirjaustapaan.

 

Lappajärven kunnan Tilinpäätös 2022 on lähetetty yhteistoimintaelimen työntekijäjärjestöjen edustajille tiedoksi ja he voivat kommentoida sitä 27.3.2023 mennessä.

 

Esityslistan mukana on jaettu Lappajärven kunnan Tilinpäätös 2022.

  

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
- hyväksyä ja allekirjoittaa vuoden 2022 tilinpäätöksen
- jättää tilinpäätöksen tilintarkastajan tarkastettavaksi
- tilinpäätös saatetaan tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi              
- esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden 2022 tulos 251.324,56 euroa käsitellään seuraavasti:
- - tuloutetaan poistoeroa lukion rakennuksesta 26.787,13 euroa  
-- tilikauden 2022 näin muodostuva ylijäämä 278.111,69 euroa, joka siirretään tilikauden yli-/alijäämätilille.               
Kunnanhallitus oikeuttaa hallintojohtajan tekemään tilinpäätökseen tekstitarkistuksia sekä tilintarkastuksen aiheuttamia ja/tai tietosisältöä parantavia muutoksia, jotka eivät vaikuta tilikauden tulokseen.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 Mikäli tilinpäätökseen tulee muutoksia, käsitellään ne kunnanhallituksen kokouksessa erikseen.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi