Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lappajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynweb.d10.lappajarvi.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 201


 

Lausunto Etelä-Pohjanmaan liiton talousarvioehdotuksesta ja toimintasuunnitelmasta vuodelle 2024 sekä taloussuunnitelmasta vuosille 2025 ja 2026

 

Kh 06.11.2023 § 201  

193/00.04.01/2023  

 

Valmistelija hallintojohtaja Päivi Huhtala

 

Etelä-Pohjanmaan liitto on lähettänyt talousarvioehdotuksen ja toiminta-

suunnitelman vuodelle 2024 sekä taloussuunnitelman vuosille 2025 ja

2026, joista se pyytää kuntien lausuntoa. Kuntien esitykset ja kannanotot

pyydetään 10.11.2023 mennessä.

 

Talouteen liittyvien kannanottojen lisäksi Etelä-Pohjanmaan liitto toivoo jä-

senkunniltaan näkemyksiä liiton strategisista painopisteistä talousarvio-

vuonna. Liiton toimialaan kuuluvien asioiden osalta toivotaan myös ylei-

sempiä kannanottoja lähitulevaisuuden tärkeimmistä kehittämiskohteista ja

-tehtävistä.

 

Liiton toimintasuunnitelma laaditaan liiton strategisten tavoitteiden pohjalle. Tavoitteita toteutetaan hallintosäännössä määriteltyjen vastuualueiden toiminnan kautta, hyödyntäen teemakohtaista tiimityöskentelyä. Talousarvio laaditaan yhtenä kokonaisuutena ja valtuusto hyväksyy liiton tulot ja menot yhtenä kokonaisuutena siten, että nettosumma on sitova.

 

Budjettitalouden ulkopuolella liitto toimii rahoitusta välittävänä toimijana EU:n eri rahastojen ja useiden kansallisten rahoitusinstrumenttien osalta.

 

Etelä-Pohjanmaan liiton vuoden 2024 talousarvion toimintamenot ovat

3 510 817 € ja toimintatulot ovat 3 469 186 €. Talousarvioehdotus on rahoituserien jälkeen vuosikatteeltaan -41 631 € alijäämäinen.

 

Jäsenkuntien maksuosuuksia ei esitetä korotettavaksi, jolloin niiden yhteissumma on 2 884 139 €. Suunnitelmakauden osalta vuodelle 2025 on kirjattu 2 %:n jäsenmaksukorotus. Talousarvio sisältää edellisten vuosien tapaan Etelä-Pohjanmaan liiton tuen korkeakoulutoiminnan kehittämiseen (100 000 euroa).

 

Lappajärven kunnan maksuosuus vuodelle 2024 on 38.262,73 euroa. Muutos edelliseen vuoteen verrattuna on -6,6 %. Jäsenkuntien maksuosuuden 2024 perusteena on kuntien tilitetyt verotulot vuodelta 2022.

 

Liitto on määrittänyt talousarviovuodelle 2024 alla olevat strategiset tavoit-

teet:

1. Tieto Etelä-Pohjanmaan aluekehityksen tilasta on lisääntynyt ja vai-

kuttavuus parantunut.

2. Maakunnallisia edunvalvonnan tavoitteita on saatu vietyä eteenpäin.

3. Etelä-Pohjanmaalla on hyödynnetty tehokkaasti mittavat alue- ja ra-

kennepolitiikan kehittämisvarat, ja maakunnassa on käynnistynyt

entistä vaikuttavampia kehittämiskokonaisuuksia.

4. Maakunnan tulevaisuuden kehittämistavoitteiden asettaminen

osallistavin menetelmin on käynnissä.

5. Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050 on edennyt kaava-

ehdotusten kautta hyväksymiskäsittelyyn.

6. Etelä-Pohjanmaan liikennejärjestelmää on kyetty kehittämään ja

ilmastonmuutoksen torjuntatoimia on viety eteenpäin.

7. Eteläpohjalaiset toimijat ovat kansainvälisesti haluttuja yhteistyö-

kumppaneita.

8. Henkilökunnan työhyvinvointi on hyvällä tasolla.

 

Esityslistan oheismateriaalina on jaettu Etelä-Pohjanmaan liiton talousar-

vioehdotus ja toimintasuunnitelma vuodelle 2024 ja taloussuunnitelma vuo-

sille 2025-2026.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Sami Alasara

 

Päätösehdotus Lappajärven kunta esittää lausuntonaan seuraavaa:
Etelä-Pohjanmaan liiton talousarvioehdotus ja toimintasuunnitelma vuodel-
le 2024 sekä taloussuunnitelma vuosille 2025 ja 2026 on kokonaisuudes-
saan hyvin laadittu ja selkeä.
Kraatterijärven Geopark tullee saamaan UNESCO:n geopark-statuksen keväällä 2024 ja Lappajärven kunta toivoo, että Etelä-Pohjanmaan liitossa hyödynnettäisiin UNESCO:n geopark-statusta laajemminkin koko Etelä-Pohjanmaan matkailun kehittämisessä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja antaa Kj Sami Alasara puh. 044-3699 611, s-posti sami.alasara(at)lappajarvi.fi